Kouluverkkoon tulossa liikaa reikiä

9.2.2012 4:00

Vetovoimainen kotikuntamme Kotka on lähtenyt rahavaikeuksissaan pyytämään suurta saalista ja heittelee nyt kiireissään liian reikäistä verkkoa: kouluverkkoa. Jo olemassa ollutta verkkoa on yritetty korjata, tuloksena kuitenkin kovin suurisilmäinen pyydys, johon faktat eivät ole juurikaan tarttuneet. Kansalaisaktiivisuus on nostanut päätään, ja kotkalaiset vanhemmat ovat muodostaneet koko ajan kasvavan, poikasistaan huolehtivan parven. Ohjausryhmän asettaman pyydyksen ympärillä uiskennellessa on huomattu pyydyksen olevan täynnä epämääräistä levää ja olevan täten käyttökelvoton sellaisenaan.

Sukellettaessa vuoteen 2008 kalasteltiin kuntapolitiikassa houkuttelevin viehein kovin erilaista saalista, kuntalaisten ääniä. Isoon troolariin päästyään on liian moni kalastaja kääntänyt takkinsa. Muistin virkistykseksi kuntavaalit/vaalikone 2008:n vastaukset ovat luettavissa verkossa. Erityishuomio kiinnittyy kysymykseen 16...

Uuden kalastuskauden häämöttäessä jo kalastusluvan omaavilta ja sitä syksyllä hakevilta peräänkuulutetaan nyt omien sanojensa takana seisomista.

Niina Tuhkunen, Katja Jokivirta, Päivi Penttilä

Kotka