Suojelualueet olisivat oikeaa susipolitiikkaa

8.2.2012 4:00

Sudet ovat olleet jatkuvasti mielipidekirjoittelun aiheena siitä lähtien, kun ne rauhoitettiin Suomessa. Eikä ihmekään, koska moni hyvä kysymys susista ja niiden levinneisyydestä on jäänyt vastausta vaille. Onko niin, että nämä asiat halutaan vaieta kuoliaaksi?

En ole kuullut perusteita vaatimukselle, että susia tulisi olla tasaisesti koko maassa. Susi on laumaeläin, joka tarvitsee suuren reviirin menestyäkseen luonnossa. Suomessa sopivia alueita löytyy vain Lapista, mutta siellä porotalous on esteenä.

Missään Etelä- ja Keski-Euroopassa ei ole Suomen kaltaista susilakia. Niissä susia on vain rajatuilla laajoilla vuoristoalueilla. Missä ovat esimerkiksi Tanskan, Hollannin, Belgian, Englannin, Saksan ja Ranskan sudet? Maailmalla susia on eniten Venäjällä ja Kanadassa, joissa on hyvin laajoja erämaa-alueita. Susi ei ole uhanalainen eläin.

Suden vaarattomuutta ihmiselle on todisteltu sillä, että se ei ole Suomessa sadan viime vuoden aikana vahingoittanut ihmistä. Kummallinen väite, koska silloin Suomessa ei ollut susia. Itärajan yli tulleet sudethan tapettiin tai ajettiin takaisin Venäjälle. Nyt susien ihmispelko on häviämässä. Suojelu on tullut myös kalliiksi lisääntyvien kotieläinvahinkojen takia.

Oikeaa susien suojelua on järjestää niille sellaiset suojelualueet, joissa ne voivat menestyä ihmisiltä rauhassa. Nykyolosuhteissa riitely kaupunkilaisten ja maalaisten kesken jatkuu ikuisesti.

Onko susien ystävien tarkoitus ajaa maaseudun ihmiset suurkaupunkeihin tai suuriksi nauhakaupungeiksi rannikoille kuten kansanedustaja, professori Martti Tiuri on kerran ehdottanut? Sitä todistavat monet mielipiteet, joissa on vaadittu maatalouden alasajoa. Ei mikään maa voi pärjätä pelkällä tuontiruualla nykyisessä kriisiherkässä maailmassa. Siitä on paljon esimerkkejä. Maatalous on tärkein tuotantoala.

Jaakko Kangasperko

Hamina