Onkohan kotkalaisilla heikko itsetunto?

8.2.2012 4:00

Heikki Laaksonen osui asian ytimeen (Lukijat 31.1.). Me olemme todellakin ruikuttajia. Ainakin jos seuraa lehtien tekstaripalstoja. Ja meillä taitaa täällä Kotkan-Haminan seudulla olla surullisen heikko itsetunto. Puhutaan ja ruikutetaan, mutta ei tehdä mitään, sen osoittaa jo seutukuntamme muuta maata alhaisempi äänestysaktiivisuus kaikissa vaaleissa.

Eräs muualla asuva tuttavani oli ollut viime vuoden puolella pohjoisessa matkalla. Seurueeseen kuului kotkalainen nainen, joka ei osannut puhua muusta kuin siitä, että kuinka huono paikka Kotka on. Ja näitähän meillä riittää. Mutta eihän täällä ole pakko asua. Pitää siis muuttaa sinne, jossa kaikki on paremmin.

Syksyllä on kuntavaalit. Toivoisinkin, että suurimmat purnaajat uskaltaisivat asettaa itsensä tuleen ja asettua ehdokkaaksi. Sitten voisi itse näyttää, kuinka yhteisiä asioita hoidetaan, palvelut turvataan ja miten ne maksetaan.

Ongelmamme ovat myös populistiset paikallispoliitikot. Aina kun jossakin ”palaa”, he ovat takinliepeet levällään vakuuttamassa, että ”tästä asiasta ei saa tinkiä”. Eivät he kuitenkaan kykene samalla sanomaan, mistä pitäisi luopua. Eivät siksi, etteivät uskalla, koska oman paikan turvaaminen lokakuussa on ensisijainen poliittinen ideologia, jossa äänestäjällä on tyhmän rooli.

Toisaalta todennäköisesti ns. hiljainen enemmistö on toista mieltä. Sekin näkyy vaalituloksissa. Esimerkiksi presidentinvaaleissa eurokriittiset Väyrynen ja Soini kuuluivat samaan kastiin kuin suomalaiset urheilijat suurilla kilpakentillä. Vauhti ei riittänyt. Suomalaisten enemmistö on Eurooppa-myönteisiä ihmisiä.

Tekstaripalstojen perusteella ihmisillä on paha olla. Voisikohan olo parantua, jos katsoisi joskus ikkunasta ulos. Mutta jos ei siihenkään pysty, niin ei voi kuin sääliä.

Matti Piipari

Kotka