Presidenttiä vastassa on kova maailma
1.2.2012 4:00Presidentinvaaleissa haetaan Suomelle enemmistön hyväksymää johtajaa ja keulakuvaa. Vaalien jälkeen hänen tulee olla koko kansan presidentti. Ja toisinpäin, toiseksi jääneen kannattajien on suvaittava voittajaa. Niin
tähänkin saakka on tehty.
Kovassa maailmassa valitettavasti ei pelkästään pehmeillä arvoilla pärjää. Päättäväinen johtaja ei ole aina mukava; kansakunnan etu ja mukavuus eivät kulje käsi kädessä.
Nyt meillä on valittavana kaksi erilaista presidenttiehdokasta. Heistä Sauli Niinistö olisi kunniaksi koko Suomelle, kaikin puolin. Hänen arvomaailmansa, heikoimmista välittäminen, epäitsekkyys, työhistoria, tieto ja taito ovat kohdallaan.
Pekka Haavisto on varmasti hyvä ja mukava ihminen ja hänelle on Suomessa käyttöä, ehkäpä tarvittaessa uuden presidentin ympäristöasioiden neuvonantajana. Haavistollahan on siihen kokemusta myös kansainvälisten kriisien ympäristövaikutusten selvittelijänä.
Suomi on riippuvainen muusta maailmasta. Sen vuoksi Suomen kuva ja uskottavuus ovat edelleen ratkaisevia, kun suomalaisten työtä kaupataan ulkomailla.
Ensi sunnuntaina ratkeaa, minkälaisen viestin ulospäin annamme. Liikasuvaitsevaisuutta ja liikapehmeyttä ei maailmalla oteta vakavasti.
Terho Ahonen Miehikkälä





