Äänestysjonoissa homotellaan, tekstari- ja nettipalstoilla ollaan huolissaan, miten käy Suomen ulkopolitiikan homon käsissä, ja kysellään, miltä se näyttäisi, että linnanjuhlissa presidentin vieressä seisoo mies? Vastaan, että luultavasti samalta kuin viimeiset kaksitoista vuotta.

Lähes jokaisella netin keskustelupalstalla levitetään samaa virheellistä väittämää, että Haaviston homous on taakka Suomen ulkopolitiikalle. Haavistoa ei muka huolittaisi valtiovierailulle Venäjälle tai niihin maihin, missä homous on edelleen rikos. Liikuttavasti osalla Haavistoa tällä argumentilla vastustavista on jopa huoli Haaviston turvallisuudesta näissä maissa.

Pekka Haavisto on tehnyt ison osan kansainvälisestä urastaan Afganistanin, Irakin ja entisen Sudanin kaltaisissa uskontonsa kautta konservatiivisissa maissa. Eivät Afrikan unionin johtajat ole kyselleet hänen puolisonsa sukupuolen perään. Hän on pärjännyt aina ja päässyt kivittämättä takaisin kotiin. Kansainvälinen politiikka sittenkin aina on valtioiden, ei yksilöiden välistä. Pekka Haavisto edustaisi Suomen tasavaltaa ja Suomen kansaa, ei omaa yksityiselämäänsä.

Islannilla, Belgialla ja Saksalla ei ole ollut mitään ongelmia ulkopolitiikassaan, vaikka Islannilla ja Belgialla on avoimesti homoseksuaalit pääministerit ja Saksalla avoimesti parisuhteessa oleva homoseksuaalinen ulkoministeri. Kyllä Saksan ulkoministeri on Venäjällä vieraillut, eikä hänen homoutensa kaatanut esimerkiksi Nord Stream -hanketta. Hän on tavannut Iranin pahamaineisen presidentin, Saudi-Arabian kuninkaan ja ulkoministerin, Omanin sulttaanin ja Kiina kutsui hänet vierailulle puolisoineen. Tuntuukin, että tämä asia on ongelma vain täällä koti-Suomessa.

Sami Virtanen (vihr.)

Kotka