Ahdasmielinen ajattelu ei ole Suomen etu
29.1.2012 4:00Timo Vainikka kirjoitti (Lukijat 27.1.), että presidenttiehdokas Pekka Haaviston ja tasavallan presidentti Tarja Halosen edustamat arvot ovat pakolais-, vähemmistö-, ympäristö-, kehitysmaa- ym. asioilla ”haihattelu”, ja että em. arvot eivät vahingossakaan liity suomalaisten perinteisiin arvoihin eivätkä etuihin. Tämän perusteella voitaneen päätellä, että suomalaisten keskeisimmät arvot ovat lähinnä ahneus, itsekeskeisyys sekä ympäristön tuhoaminen. Mikäli näin on, häpeän syvästi sitä että olen suomalainen. Uskon kuitenkin, että valtaosa kansastamme jakaa enneminkin Haaviston ja Halosen arvomaailman.
En myöskään ymmärrä, miten esimerkiksi vähemmistöjen asioiden esille ottaminen voisi olla ristiriidassa suomalaisten edun kanssa. Suomalaiset ovat pieni vähemmistö esimerkiksi EU:ssa, joten tältäkin kannalta on tärkeää, että myös vähemmistöt saavat äänensä kuuluville.
Haavistolla on pitkä kokemus kansainvälisistä tehtävistä, myös sellaisilta alueilta, joissa ihmisen henkilökohtaiseen seksuaalisuuteen suhtautuminen on huomattavan ahdasmielistä. Mikäli Haavisto valittaisiin presidentiksi, olisi se osoitus siitä, että me suomalaiset emme elä ahdasmielisessä yhteiskunnassa, mikä puolestaan toisi varmasti sekä Suomelle että suomalaisille merkittävästi positiivista julkisuutta maailmal-
la.
Samuli Honkapuro Lappeenranta





