Äänestysprosentti äänestettävä korkeaksi
28.1.2012 4:00Presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen äänestysprosentti oli yllättävän matala. Tuloksessa näkyi myös taktikointi — kuka on Sauli Niinistön haastaja toisella kierroksella. Viime metreillä valtajulkisuus nosti Haaviston ja Väyrysen haastajiksi.
Toisella kierroksella valinta tehdään kahden henkilön, Sauli Niinistön ja Pekka Haaviston välillä, nyt ei äänestetä puolueita.
Vastakkain ovat hyvin samankaltaiset ehdokkaat, jotka kuitenkin painottavat arvojaan eri tavoin.
Oma valintani Pekka Haavisto on selvä. Tunnen hänet jo vuosilta 1996-99, jolloin olin ympäristövaliokunnan puheenjohtaja ja Haavisto toimi ympäristöministerinä.
Viime eduskuntakaudella teimme myös yhteistyötä. Myös Sauli Niinistöä äänestävillä on valintaansa hyvät syyt.
Olemme valitsemassa Suomeen tasavallan presidenttiä.
Pääasia on, että mahdollisimman moni meistä suomalaisista äänestää. Nyt ei ole kyse puoluevaaleista.
Pentti Tiusanen (vas.) Kotka





