Pirjo Iivanaisen kirjoitus (Lukijat 23.1.) kertoi kirjoittajan tietämättömyyden metsästyksestä, metsästäjien määrästä puhumattakaan.

Metsästystä harrastavia henkilöitä on Suomessa keskimäärin 300000. Kaikki ovat suorittaneet vaativan metsästystutkinnon, johon kuuluu myös aseen käsittely ja säilytys. Tuosta metsästäjäjoukosta voi ehkä yhdelle prosentille käydä metsästystapahtuma, tai ampuminen, joka luokitellaan rikokseksi.

Tuosta joukosta voi kyllä löytyä myös Suomen susipolitiikkaan kyllästyneitä ja karjaansa, tai koiransa suden suuhun menettänyt metsästäjä, joka syyllistyy suden tappamiseen. Kuitenkin Pirjo Iivanaisen esimerkit, kuten ahman ampuminen ilveksenä, sekä alfa-susiemon ampuminen, ovat olleet selviä metsästyksessä tapahtuvia vahinkoja. Kaikki mahtuvat metsästäjälukuun nähden yhteen prosenttiin.

Satapäisiä pyssymieslaumoja suden perässä en ole nähnyt enkä kuullut kuin 1950-luvulla, kun sudesta maksettiin tapporahaa.

Kun ajattelee tämänhetkistä susipolitiikkaa ja susien määrää, niin ei ole kysymys suden uhanalaisuudesta, vaan siitä, miten se saataisiin tasaisesti leviämään koko Suomeen. Susia toivotaan joka puolelle, kunhan se ei vaan tule minun naapurikseni. Tämä pätee myös luonnonsuojeluihmisiin ja heidän kannattajiinsa.

Pirjo Iivanainen voi olla huoletta, sillä kyllä metsästyskoiran mukana aina on metsästäjä. Myös susialueella.

Veikko O. Tähti

Virolahti