Ylijohtaja vastusti tasavertaisuutta

10.1.2012 4:00

Loppiaisen Kymen Sanomissa uutisoitiin, että Valviran ylijohtaja Marja-Liisa Partanen on vastustanut kaikin tavoin kehitysvammaisten hoitokodin rakentamista naapuriinsa. Viimeisenä keinonaan Partanen oli valittanut rakentamispäätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen, mutta hävinnyt kiistan.

Valviran, eli sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston nettisivuilla kerrotaan, että ”Valviran tavoitteena on edistää väestön terveyttä ja toimintakykyä, varmistaa oikeusturvan toteutumista sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä edistää toiminnanharjoittajien yhdenmukaista kohtelua”. Tätä taustaa vasten Marja-Liisa Partasen toimet yksityisenä kansalaisena ovat räikeässä ristiriidassa hänen edustamansa laitoksen tavoitteiden kanssa.

Se, että Partanen vastustaessaan hoitokotia korosti tontin merkitystä lepakoiden ja sammakoiden levähdyspaikkana, tai että hän olisi hyväksynyt naapurikseen vain päiväkodin, kertoo ylijohtajan jyrkän kielteisestä asenteesta kehitysvammaisia kohtaan. Hallinto-oikeuteen turvautuminen vahvistaa puolestaan käsitystä, jonka mukaan Partanen on kaikin lain sallimin menetelmin pyrkinyt estämään kehitysvammaisten ihmisoikeuksien ja tasavertaisuuden toteutumisen.

Vaikka Marja-Liisa Partanen ei valtion viranhaltijana olekaan syyllistynyt virkavirheeseen, on hän yksityishenkilönä osoittanut kehitysvammaisia kohtaan törkeää halveksuntaa ja syrjintää. Siksi hänen ei tulisi jatkaa Valviran ylijohtajana.

Olen asunut Kotkassa toimivan Jelppis-kodin asukkaiden naapurina kolmetoista vuotta. Nämä ”toisenlaiset frendit” ovat ihmisinä todella mukavaa porukkaa. Ei heitä tarvitse pelätä. Hyväksyntää ja ymmärrystä he kaipaavat siinä missä me kaikki muutkin. Ja siinähän ei ole mitään pahaa.

Jukka Poikolainen

Kotka