Metsästys turvaa ilvesten määrän ja terveyden

Joukko luontoihmisiksi itseään nimittäviä kirjoitti ilveksen ampumisesta ikään kuin kiihottaen ihmisiä tiettyä kansanryhmää (metsästäjiä) vastaan (Lukijat 16.12.). Teksti oli täynnä asiavirheitä ja teksti itsessään monissa kohdin sisällöltään ristiriidassa.

Ensinnäkin ilves on metsästyslaissa määritelty riistaeläin. Riistaeläinkantoja hoidetaan metsästyksellä. Ilves on yksi maamme arvokaista suurpedoista, jonka kantaa ei metsästyksellä vaaranneta. Kannanhoidollinen metsästys on laillista toimintaa ja ihmetyttää, että laillisesta toiminnastakin syyllistetään ja halveksutaan.

Metsästys ei ole uhka ilveskannalla, uhka tulee kiihkosuojelusta. Ilveksiä on vähemmän kuin hirviä, joten ilveksiä metsästetään suhteessa huomattavasti vähemmän kannan kokoon nähden niin, ettei ilveskannan tulevaisuus ole uhattuna.

Ilveskanta on Suomessa vuodesta 2006 metsästyksen ohella tuplaantunut ja on tällä hetkellä yli 2500 yksilöä. Mikä olisi tilanne, jos yhtään ilvestä ei olisi metsästetty? Tilanne olisi se, että ilveskanta kasvaessaan söisi tarvitsemansa ravintoeläimet (jänikset, rusakot, metsäkauriit, valkohäntäpeurat, metsäkanalinnut ym.) vähiin ja sen jälkeen nälkiintyneet ilvekset tulisivat entistä enemmän pihoihin ja nääntyisivät nälkään ja sairauksiin. Onko se arvokkaampi loppu ilveksen elämälle? Olisiko se lisännyt luonnon monimuotoisuutta?

Kasvava ilveskanta alkaisi aiheuttaa vahinkoja myös laiduntaville kotieläimille, mikä lisäisi maksettavien korvausten määriä. Korvauksiin kerättäisiin rahat veroina.

Suojelijat vertaavat ilvesten määrää liito-oravaan ja sen suojelusta maksettaviin miljooniin. Toisaalta he herättelevät taloudellisten ongelmien seuraamista. Olisiko siis aika miettiä noiden liito-oravan suojeluun käytettävien miljoonien todellisempaa tarvetta?

Riistanhoitopiiriä ei ole ollut tämän vuoden maaliskuun alun jälkeen enää olemassakaan eikä sille ole myönnetty yhtään lupaa. Suomen riistakeskuksella oli mahdollisuus myöntää Kaakkois-Suomen alueelle metsästysseurojen käyttöön 18 poikkeuslupaa ilveksen metsästykseen. Kannanhoidollinen metsästyskin pyritään mahdollisuuksien mukaan ohjaamaan mahdollisiin vahinkoa tekeviin tai vahingon uhkaa aiheuttaviin ilveksiin. Eikö tämä ole järkevää ilveskannan hoitoa? Suojelijoiden esittämä vaino on siitä kaukana. Eivätkö suojelijat enemmänkin itse vainoa metsästäjiä kirjoittamalla puolitotuuksia?

Metsästäjät ovat päässeet viime aikoina hyvään alkuun suojelupuolen kanssa suurpetoasioiden linjauksessa, mutta kuuluuko hyvään yhteistyöhön tosiaankin toisen osapuolen yleinen nälvintä?

Juha Sormunen

Puheenjohtaja

Metsästäjäliiton Kymen piiri