Vasemmiston politiikka ei luo työpaikkoja
16.6.2011 4:00Kreikalla on vahva vasemmistohistoria, erityisesti vahva kommunistipuolue on ajanut vuosien mittaan palkansaajille väellä ja voimalla etuja, joita kukaan ei ole pystynyt maksamaan. Nyt lasku on langennut pääosin saksalaisille pankeille, jotka yrittävät siirtää laskua Euroopan veronmaksajille.
Portugalissa on ollut vallassa demarit, jotka nyt ovat vaalitappion jälkeen siirtymässä oppositioon sotkettuaan maan asiat. Vastaavia erimerkkejä löytyy runsaasti eri maista Euroopassa.
Useissa Euroopan maissa taloudellisesti vaikeina aikoina ovat olleet vallassa oikeistopuolueet. Oikeisto on yleensä ollut kiinnostunut maan talouden kehittämisestä, koska sen kannattajilla on intressejä parantaa omaa talouttaan. Tästä on seurannut hyvinvointia myös vasemmistolaisille palkansaajille korkean työllisyysasteen vuoksi, ja valtiolle lisääntyvien verotulojen muodossa. Se on puolestaan antanut valtiolle ja kunnille mahdollisuuden parantaa palvelujaan, jotka ovat hyödyttäneet myös palkansaajia, erityisesti vähävaraisia, yleensä nimenomaan vasemmistolaisia veronmaksajia. Se on antanut myös vasemmistolaisille mahdollisuuden osallistua kasvavien verotulojen demokraattiseen jakamiseen poliittisessa päätöksenteossa.
Mikä sitten vasemmiston talouspolitiikassa mättää? Varsinkin Suomessa nykydemarit ovat unohtaneet, että kakku pitää leipoa ennen kuin sen voi jakaa. Suomen hallitusneuvotteluissa on käsitelty hyvin vähän taloudelliseen kasvuun, työllisyyden parantamiseen ja tuottavuuteen liittyviä asioita. Sen sijaan tulonjaosta eli verotuksesta ja palveluiden karsimisesta on taitettu peistä enemmän kuin tarpeeksi.
Se ei kuitenkaan kasvata meidän yhteistä kakkuamme. Vasemmistopuolueet eivät selvästikään pysty harjoittamaan sellaista politiikka, joka loisi uusia työpaikkoja ja sitä kautta hyvinvointia myös omille äänestäjilleen.
Suomi on elänyt yli varojensa. Se ei voi jatkua. Meidän on karsittava valtion ja kuntien kuluja halusimme sitä tai emme, koska verorasitusta ei voida enää kasvattaa ja talouskasvu on liian hidasta. Varmin tapa ajautua vararikkoon on antaa valta tässä vaikeassa taloustilanteessa vasemmistolle. Historialliset esimerkit ja myös hallitusneuvottelut todistavat tämän.
Timo Vainikka Lappeenranta





