Louhintayhtiö puhuu yhtä ja tekee toista
9.9.2010 4:00Uutinen tiistain Kymen Sanomissa kertoi Ruduksen hakevan lupaa Rajavuoren lisälouhinnalle viimeistään perjantaina, 10. syyskuuta. On ilahduttavaa todeta, että Rudus haluaa vaikuttaa lähialueiden asumisviihtyvyyteen. Teot eivät kuitenkaan puhu tuon kommentin puolesta. Rudus ampui 2. syyskuuta noin 11000 kuution kentän ja tärinävaikutus oli Kaukolassa yksi pahimmista.
En jaksa ymmärtää, miksi Rudus ei ota mitenkään vakavissaan asukkaiden kertomuksia tärinöistä, joita koetaan Aittakorvessa, Petäjäsuolla, Katajasuolla ja Kaukola-Pihkoon alueella. Koko ajan on asukkaiden taholta painotettu, että kenttäkoko pitää saada pienemmäksi, jotta tärinät saadaan kuriin.
Elokuun kahden kentän esimerkkiräjäytyksessä tuli vedenpitävästi todistettua, että kenttäkoolla on todellakin vaikutusta tärinän suuruuteen. 6000 kilon räjäytyksessä heittosuunta oli Kaukolasta vastakkaiseen suuntaan, jolloin pahin tärinä lähtee juuri Kaukolan suuntaan. Tämän räjäytyksen tärinä ei tuntunut Hirsipolulla, ei ainakaan meidän talossamme. Pari minuuttia tuosta räjäytyksestä tuli hiukan yli 10000 kilon räjäytys, jossa heittosuunta oli Kaukolan suuntaan ja pahin tärinä lähtee siis Kaukolasta poispäin. Tämän ei olisi pitänyt tuntua, vaan kyllä tärisi ja kuului.
Luettuani ELY-keskuksen lausunnon olen pettynyt siihen, että se on melkoisen ympäripyöreä eikä siinä painoteta tarpeeksi tärinäongelmia, jotka useimmat lähialueiden asukkaat ovat kertoneet suurimmaksi ongelmaksi.
Tärinän arvioinnissa pitäisi keskittyä siihen, että välttämättä yksi iso räjäytys ei riko rakenteita vaan jatkuva isojen kenttien ampuminen tekee sen. Jo senkin vuoksi tulisi todella miettiä, kuinka paljon mitattuihin tärinöihin voi luottaa. Aivan ilmeisesti tässä tapauksessa halutaan vain paeta jonkin suosituksen taakse piittaamatta asukkaiden palautteesta pienentää kenttäkokoa. Näyttää vahvasti siltä, että raha ajaa ihmisen ohitse vastoin YVAn tarkoitusta ja henkeä. Onko rahanahneus katkaisemassa Ruduksen ja lähialueiden asukkaiden keskusteluvälit? Rajaamalla kenttäkoko esimerkiksi 5000 kuutioon, olisi todella helppoa ja yksinkertaista poistaa suurimmat asukkaiden kritiikit. Toiminta-aika (rikotus ja murskaus) myös rajattava esimerkiksi kello 7-18:n väliseksi ajaksi.
Seppo Vanhala Kotka





