Purkit roskikseen eikä siilin päähän

Kuljin tiistain vastaisena yönä koirineni Kotkansaarella Valakallion puiston halki (koirat asianmukaisesti kytkettyinä). Lasten leikkipuiston kohdalla terästimme kaikki kolme katsettamme. Kappas, valkopäinen siili. Valkopäinen siili! Mutta eihän siileillä ole valkeaa päätä! Lyhensin koirieni hihnat ultralyhyiksi ja lähestyin piikkikaveria. Voi itku, siiliparan päähän oli juuttunut valkea, suustaan kapeneva purkki. Raasusta ei edes kuononpäätä näkyvissä. Tartuin toisella kädelläni purkkiin pidätellen samalla toisella kädelläni potentiaalisesta saaliista kiihtyneitä koiriani. Vedin ja vedin. Tiukassa oli, mutta luiskahtihan lopulta purkki käteeni. Ja pinteestä vapautunut pikku kaveri kipitti niin nopsaan kuin kintuistaan pääsi mahdollisimman kauas meistä. Sitä en ehtinyt nähdä, oliko eläinraasu mahdollisesti mitenkin töhnässä purkin sisällöstä.

Miten oli siili päähänsä purkin saanut? Sitä mahdollisuutta en halua edes ajatella, että joku olisi vasiten purkin sen päähän tunkenut. Jäljelle jää siis vain se mahdollisuus, että siili oli itse osasyyllinen onnettomuuteensa, eli kun vainusi purkissa syötävää... Mutta pääsyyllinen löytyy kyllä ehdottomasti ihmislajin puolelta. Jos pudottaisimme kaikki roskat roskiksiin (joista puistoissa ei ole edes pulaa), ei purkeista eikä muistakaan ruokien kääreistä olisi vaaraa eläimille. Toki asialla on myös tärkeä esteettinen puolensa: roskattomat puistot ovat verrattomasti kauniimpia ja viihtyisämpiä kuin roskaiset.

Mikä hittolainen saa ihmisen pudottamaan roskat maahan, vaikka roskapönttö olisi vieressä? Ja mikä hittolainen saa ihmisen särkemään lasipullot toreille ja turuille sen tuhannen pirstaleiksi? (Lasinsirut tekevät kenen tahansa töppösiin ikävää jälkeä.) No niin no, lisättäköön nyt vielä tämäkin: ja mikä hittolainen saa ihmisen jättämään koiriensa peräpään tuotokset maahan muiden tallattaviksi?

ANNELI SIEKKINEN

Kotka