Pääkirjoitus

Posti sahaa omaa oksaansa

30.7.2017 4:00

Posti aikoo lopettaa kirjepostin jakelun tiistaisin. Viikon toinen päivä on valikoitunut sen perusteella, että tuolloin jaettavaa postia on vähiten.

Jakelupäiväuudistus ei ole kuitenkaan ilmoitusasia. STT kertoi tällä viikolla, että Viestintävirastolta on lähtenyt selvityspyyntö Postille. Viestintävirasto haluaa selvittää, millä tavalla kirjepostin jakelun lopettaminen tiistaisin sopii yhteen postilain pykälien kanssa.

Suomalaiset ovat tottuneet siihen, että kirjeposti kulkee viitenä päivänä viikossa. Kun esimerkiksi laskut ovat siirtyneet entistä enemmän verkkoon, on Postin kuljettaminen kirjeiden määrä vähentynyt reilusti.

Pelkona on, että yksi arkipäivä ilman kirjepostin jakelua on vasta alkua. Jos kirjepostin jakelua aiotaan heikentää edelleen, Posti alkaa kuitenkin sahata omaa oksaansa.

Viime vuoden postilain uudistus vapautti kirjepostin jakelun. Muutamat jakeluyhtiöt ovat toimittaneet perille myös kirjeitä, mutta Postin asema on edelleen hyvin vahva.

Tilanne voi kuitenkin muuttua nopeasti, sillä kilpailijat seuraavat varmasti tarkkaan Postin liikkeitä. Jos asiakkaat kokevat jakelupalvelujen heikentyvän liikaa, uudelle kirjepostiyritykselle tulee iskun paikka.

Posti on alan muutoksessa joutunut etsimään itseään monin eri tavoin. Harha-askeliakin on otettu, muun muassa farssiksi kääntyneessä nimiseikkailuissa. Itella vaihtui kuitenkin takaisin Postiksi.

Palvelutarjonnan laajentamisyritykset esimerkiksi ruohonleikkuuseen ovat olleet kultakaivos lähinnä vain vitsailijoille. On kuitenkin luonnollista, että Postin on perinteisten markkinoiden muutoksessa etsittävä korvaavia tulonlähteitä.

Janne Rönkkö