Sauli Niinistön astuessa tasavallan presidentin virkaan astuvat voimaan myös presidentin valtaoikeuksien uusimmat kavennukset.

Presidentinvaalikamppailun aikana kävi usein ilmi, että kansalaisilla on käsityksiä ja toiveita presidentistä edelleen vahvana vallankäyttäjänä. Niinistö itsekin antoi ymmärtää, ettei tyydy vain puolivallattoman edustuksellisen instituution rooliin.

Tällaisessa tilanteessa Niinistön todellinen vaikutusvalta rakentuu paljolti tärkeimpien yhteistyösuhteiden kautta. Avainkumppaneita ovat hallituksen pääministeri ja ulkoministeri, eli ainakin alkuun Jyrki Katainen (kok.) ja Erkki Tuomioja (sd.)

Niinistön valinta oli kokoomuksen suurta juhlaa, johon puheenjohtaja Katainen osallistui täysin rinnoin. Hänen ja Niinistön välit ovat kuitenkin edelleen pidättyväiset puoluejohdon sukupolvenvaihdoksen ja vuoden 2007 hallituksen muodostuksen jäljiltä. Niinistö on erityisesti talousasioissa esiintynyt omalla tiukalla linjallaan, joka ei ole ollut sama kuin kokoomuksen tai nykyisen hallituksen linja.

Hallituksella on edessään tuota pikaa velkaantumista ja kestävyysvajetta ratkaisevien päätösten teko. Se, miten Niinistö hallitusta siinä tukee — tai jättää tukematta — määrittää yhteistyökuviota pysyvämminkin.

Ulkopolitiikassa syntyy myös mielenkiintoinen asetelma. Ulkoministeri Tuomioja kannatti vaaleissa Pekka Haavistoa, mutta merkityksellisempää on hänen pitkä yhteistyönsä ja aatetoveruutensa väistyvän presidentin, Tarja Halosen kanssa.

Suuntaa näyttävä yksityiskohta on se, miten suhteet Yhdysvaltoihin kehittyvät. Halosta ja Tuomiojaa on vierastettu Washingtonissa Irakin sodasta lähtien. Jos Niinistön tausta ja henkilö muuttaa tätä transatlanttista suhdetta suopeammaksi, se on Suomelle etu. Varsinkin, jos Niinistö lupauksensa mukaan toisaalta jatkaa Halosen linjalla Venäjä-suhteissa.

Markku Espo

markku.espo@kymensanomat.fi