Hoitajapulaan ratkaisuja läheltä ja kaukaa

4.2.2012 4:00

Hoitajapula iskee Kotkan ja Haminan seudulle seuraavan kolmen vuoden aikana. Yhtä ratkaisua tilanteeseen etsitään Espanjasta. Voisivatko espanjalaiset terveydenhuoltoalan ammattilaiset tulla hoitotöihin Suomeen, jos saisivat sitä ennen kielikoulutusta? Tätä selvittää joukko Kotkan kaupungin ja Kymenlaakson sairaanhoitopiirin virkamiehiä. Myös mahdollisuutta saada työvoimaa Filippiineiltä selvitetään.

Suomessa on jo saatu kokemuksia ulkomaisista hoitotyöntekijöistä. Esimerkiksi Tampereella Hatanpään sairaalassa ja Helsingin Hyksissä työskentelee filippiiniläisiä sairaanhoitajia. Loviisassa sen sijaan on saatu jo kokemuksia kiinalaisista lähihoitajista. Omat haasteensa asettaa kielitaito, jonka on oltava riittävän hyvä, ettei potilasturvallisuus vaarannu.

Potilasturvallisuus vaarantuu myös mahdollisen hoitajapulan yllättäessä. Siksi tilanteeseen onkin etsittävä aktiivisesti ratkaisua. Ulkomaalaisten hoitajien rekrytoinnin lisäksi on kuitenkin syytä selvittää, miksi koulutetut terveydenhuoltoalan ammattilaiset siirtyvät muihin tehtäviin. Eläköityminen ei suinkaan ole ainoa ongelma. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastojen mukaan esimerkiksi 14 prosenttia lähihoitajiksi koulutetuista on siirtynyt muihin tehtäviin.

Terveydenhuoltoalalla ollaan vaikeassa tilanteessa. Potilasmäärät kasvavat, mutta raha vähenee. Samaan aikaan lääketiede kehittyy ja hoitotyö muuttuu entistä vaativammaksi eli alalle tarvittaisiin entistä osaavampaa väkeä niin sairaaloissa kuin kotona tehtävään raskaaseen vuorotyöhön. Varma työpaikka on houkutin vain osalle nuorista, jos alan palkkataso ei nouse.

Jenni Järvelä

jenni.jarvela@kymensanomat.fi