Kuntakapinassa yhä syvempiin poteroihin
17.1.2012 4:00Suomen Kuvalehti julkaisi valtiovarainministeriön karttaharjoituksen. Kytevä kuntakapina leimahti heti ilmiliekkiin, ja kapinalliset kaivautuivat entistä syvemmälle poteroihinsa. Hallituksen kuntarakenneuudistus on polttava poliittinen aihe, johon sotilassanasto istuu luontevasti.
Kuntaministeri Henna Virkkusen (kok.) työryhmän ilmoituksella suunnittelun ja kartan keskeneräisyydestä ei ollut vaikutusta. Hankkeen tielle vieritettiin kaikki mahdolliset kompastuskivet. Erityisesti keskustan johtavat poliitikot lupasivat tehdä kaikkensa ”pakkoliitosvyöryn”, ”kuntakentän sekasorron” ja ”lähidemokratian romuttamisen” estämiseksi.
Juuri läheisyysnäkökulma on ollut vahvasti esillä vastarinnassa tähänkin asti: miten käy pienten kuntien. Kuntauudistuksen todellinen koetus käydään kuitenkin suurissa kaupungeissa ja niiden ympäryskunnissa.
Ratkaisevin on pääkaupunkiseutu. Jos Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen eivät näytä mallia, miten tavoitellaan palvelujen turvaamista, hallinnon keventämistä ja kaavoituksen järkevöittämistä, on vaikea saada pienempiäkään ympyröitä liikahtamaan.
Vaarana on jälleen kerran, että asialliset edut jäävät poliittisten etujen vartioinnin jalkoihin. Puolueet ja poliitikot puolustavat asemiaan, kunnanjohtajat puolustavat työpaikkojaan, kuntalaisten on vaikea erottaa faktoja propagandan tulvasta.
Karttaharjoituksen vuotaminen julkisuuteen viikkoa ennen ensimmäistä presidentinvaalipäivä ei ollut sattuma, vaikka kunta-asioissakaan presidentillä ei ole sananvaltaa. Vakavammin hanke tulee kuitenkin koettelemaan hallitusyhteistyötä. Presidentinvaaleissa häämöttävä huono tulos tekee SDP:lle syksyn kunnallisvaalit niin tärkeiksi, ettei se pysty koviin uudistusratkaisuihin.
Markku Espo markku.espo@kymensanomat.fi





