Kotkan koalitiolla totuuden hetki

15.1.2012 4:00

Kotkan kunnallispolitiikkaa tämän valtuustokauden hallinneen vasemmistokeskustalaisen koalition kohtalonhetket lähestyvät, kun valtuusto kevään aikana päättää palveluverkon tulevaisuudesta.

Viime aikojen julkisessa keskustelussa koalition toiseksi suurimman ryhmän vasemmistoliiton edustajat ovat ottaneet etäisyyttä terveyspalveluihin ja kouluverkkoon suunniteltaviin uudistuksiin. Niin kuin aiemminkin vasemmistoliitto pitää nykyrakenteita parhaimpina ja kokee niiden uudistamisen uhkana palvelujen tasolle. Sama ajattelutapa on toki valtuustossa vasemmistoliittoa laajempi.

Linjaus tuskin perustuu syvälliseen analyysiin talouden ja palveluiden tilasta, vaan sillä mielistellään äänestäjien oletettua muutosvastarintaa.

Koalitio voi ontua muodollisesti yhtenäisenä vaalikauden loppuun vain lykkäämällä isot uudistukset tulevaisuuteen. Se olisi kuitenkin Kotkan kannalta tuhoisaa ja vastuutonta. Talousarvio on valmiiksi alijäämäinen ja synkkenevä yleinen tilanne todennäköisesti vain syventää alijäämiä. Suuri velkataakka on supistanut pelivaran olemattomiksi.

Talouden saattaminen kestävälle pohjalle ei onnistu puuttumatta hyvinvointipalveluiden rakenteisiin. Hoidon ja opetuksen ylläpitoon kuluu yli 80 prosenttia Kotkan menoista. Kaupunki tarvitsee poliittisen enemmistön, joka kykenee tehostamaan järjestelmää siten, että palvelujen taso säilyy nykyistä pienemmillä kustannuksilla. Ainoat vaihtoehdot ovat iso veronkorotus tai tulevaisuuden pakkoleikkaukset, jollaisten todellisuuteen kansalaiset voivat perehtyä talouskriisin kourissa pyristelevien Välimeren maiden tapahtumia seuraamalla.

Toivottavasti kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien hallitusyhteistyö avaisi myös suurimpien puolueiden keskusteluyhteyden Kotkassa.

Seppo Häkkinen