Satamalakkoon saatava sopu
16.3.2010 4:00Satamien ahtaajien lakon sovittelu jatkuu tänään. Jo on aikakin. Lakko lähestyy kahden viikon rajapyykkiä. Toivottavasti osapuolilla on nyt enemmän halua ja edellytyksiä tulokselliseen neuvotteluun kuin viime viikolla.
Lakon seurannaisvaikutukset lisääntyvät huolestuttavasti. Jo yli puolet paperikonekapasiteetista on pysäytetty. Nykyajan logistiikkaan eivät kuulu suuret varastot. Toimitusvaikeudet saavat asiakkaat pian kääntymään muiden paperinvalmistajien puoleen.
Muuttuvien tilanteiden palauttaminen ennalleen ei käy helposti. Sama koskee Kaakkois-Suomelle tärkeää kauttakulkuliikennettä. Senkin lastit ovat hakeutuneet uusille reiteille.
Ekonomistit varoittivat jo, että orastava talouskasvu pysähtyy lakon takia. Mitä pidemmäksi lakko venyy, sitä pysyvämpiä vaikutukset ovat.
Lakon ytimessä olevalla asialla on periaatteellista merkitystä. AKT:n tavoittelema irtisanomisturvan parannus heijastuisi muillekin aloille. Tavoitteelle saattaa löytyä perusteluja vertailusta joihinkin muihin maihin, mutta se on liian kova, ajankohta on huono ja pyrkimyksen hinta kasvamassa liian suureksi.
Edellisen työehtosopimuksen tulkinnanvaraisesta kirjauksesta sukeutunut kiista on pystyttävä siirtämään käsiteltäväksi rauhallisemmin ja hallitummin.
Jos neuvottelut eivät nyt tuota tulosta, käytettävissä on sovittelulautakunnan mahdollisuus. Lautakunta on asetettu harvoin, 2000-luvulla vain terveydenhuoltoalan työtaistelutilanteissa. Satamalakko ei uhkaa ihmishenkiä, mutta uhka kansantaloudelle on kasvamassa liian suureksi.
Markku Espo Markku.Espo@kymensanomat.fi





