Kolumni: Roolihenkilö Kyminlinnan yössä

4.9.2017 13:15 | Päivitetty: 4.9.2017 15:09

Vasta viidennellä otolla purkkiin, mutta ohjaaja Heikki Kujanpää vaikutti tyytyväiseltä. Kävin viidessä otossa läpi yhtä monta tunnetilaa, joista ensimmäinen oli vahingossa syntynyt säikähdys. Putosin nimekkään vastanäyttelijän tiukasta ilmeestä tahattomaan taukoon, jonka pohjalta repliikkini karkasi kireään falsettiin.

Mennyt tuli nykypäivään ja kuvitelmasta totta.

Ettei vaan pieneen elokuvarooliini olisi tärväytynyt turhan paljon aikaa, mikä elokuvanteossa vasta kallista onkin. Ehkä olen jäänyt ”Suomen hauskin mies”-epookkielokuvan 1,68 miljoonan euron tuotannolle velkaa?

Yökuvausten spottivaloissa loisti valtakunnan tähtinäyttelijöitä ja Kyminlinnan muurien sisälle oli lavastettu sisällissodan aikainen vankileiri. Vaikuttavin ilmestys oli kuitenkin itse muuri. Valojen ja varjojen häilähdykset loivat kauniin, hieman surullisen ja pelottavankin tunnelman, joka toivottavasti välittyy myös valkokankaalle.

Kun vietin varusmiehenä muutaman vuorokauden Kyminlinnassa, en pannut merkille muurien jylhyyttä. Palvelusaikani oli jo lopuillaan. Minulla oli kiire muurien sisältä ulos.

Yökuvauksissa aika mateli kuten tykkimiehenä kasarmin pihalla käsiä housuntaskuissa pidellen. Ajan kuitenkin mielsi filmausta odotellessa eri tavalla. Yksi yö on vain silmänräpäys verrattuna siihen, miten monta yötä Kyminlinnan muurien ylle on jo ehtinyt laskeutua.

Se, mitä muurien sisällä on tapahtunut, heräsi omalla tavallaan elokuvaa tehdessä henkiin. Mennyt tuli nykypäivään ja kuvitelmasta totta. Se on sitä elokuvan taikaa.

”Suomen hauskimman miehen” filmaukset ovat nyt loppuneet ja kesäteatterikausikin on jo ohi.

Kyminlinna seisoo vankkumatta miltei autiona aloillaan niin kuin se on seisonut yli kahden vuosisadan ajan. Ehkä muurien katveeseen jäi kuitenkin piileksimään se yksi laiheliini, jonka vasemmasta kengästä katkesi nauha.

Se en ole minä.

Ville Vanhala
Kirjoittaja on pyhtääläinen vapaa toimittaja.