Kolumni: Maailmassa on paljon pylkkästeltävää

29.7.2017 13:15

Veikko Huovisen legendaarinen hahmo Konsta Pylkkänen pyrkii elämääni vähän joka suunnasta. Ehkä asia on niin pinnalla mielessäni, koska televisiossa esitetään juuri Kari Väänäsen ohjaamasta elokuvasta sarjaksi tehtyä, Kai Lehtisen tähdittämää Havukka ahon ajattelija -sarjaa. Pidin elokuvasta todella paljon.

Mikä määrä uusia ja mielenkiintoisia asioita ja pohdittavaa pienellä lapsella on vielä opittavanaan!

Muutama päivä sitten näin ainakin orastavan ajattelijan vuoden vanhassa lapsenlapsessamme, joka konttasi hurjaa vauhtia takapihallamme ja tutki mietteliäs ilme kasvoillaan nurmikon vihreyttä ja nyppi irti pihallamme kasvavia apiloita. Myös kukkapenkistä löytyi paljon kiinnostavia asioita.

Mikä määrä uusia ja mielenkiintoisia asioita ja pohdittavaa pienellä lapsella on vielä opittavanaan! Eikä tarvitse mennä minnekään ulkoavaruuden ihmeisiin, vaan jo kävelemään oppiminen avartaa lapsen maailmankuvaa jättimäisin harppauksin. Sen jälkeen oma koti ja tavallinen arkikin näyttävät aivan erilaisilta.

Sitä eivät monet enää aikuisena muista.

Toimitukseen tällä viikolla lähetetyssä tiedotteessa kerrottiin, että meribiologit tutkivat meriluontoa ja saaristoa myös Kymenlaakson rannikolla. Tiedotteessa mainittiin, että tutkijat toivovat paikallisista asukkaista juttuseuraa kentällä liikkuessaan, sillä paikallistiedot ja -havainnot ympäristöstä sekä siellä tapahtuneista muutoksista ovat arvokkaita.

Jotenkin ajatukseni lipsahtivat taas maisterimiehiä kenttätöissä auttavaan ja suuren tieteellisen läpimurron pyymetson löytäjänä tekevään Pylkkäseen.

Tänään alkavalla kesälomallani aion itse harrastaa pylkkästelyä ja rauhoittua katselemalla järvelle, istumalla lintutornissa ja makaamalla selälläni mökin terassilla ja katselemalla öistä tähtitaivasta.

Johanna Vehkaluoto

@kymensanomat.fi

Kirjoittaja on Kymen Sanomien verkkotoimittaja.