Kolumni: Zen ja halkojen hakkaaminen

15.6.2017 13:15

Lumilautailija Roope Tonteri kertoi Kouvolan Sanomissa 27. toukokuuta näkevänsä itsensä aktiiviuransa jälkeen enemmänkin halkojen hakkaajana kuin paperityöläisenä.

Klapisavotta säästää tekijältään mindfullness-kurssin tai retriittireissun hinnan.

En ihmettele Tonterin kantaa. Halkojen hakkaaminen ajaa meditatiivisuudessaan äijäjoogasta ohitse heittämällä.

Itsen olen heilutellut kirvestä viimeisen viikon aikana kohtuullisen ahkerasti. Naapurin takapihalta kaadettiin useampi lehtipuu. Naapurilla ei ole varaavaa takkaa, joten lunastin rungot metsurin palkan hinnalla. Ok, idea oli alkujaankin omani. Naapuri saa enemmän auringonvaloa, minä puita.

Klapikonetta en tällä kertaa lainannut, vaan pöllimittaan sahatut rungot pilkottiin perinteisellä lihasvoimalla.

Usein kuulee puhuttavan flow-tilasta. Eli siitä tunteesta, kun kaikki unohtuu ympäriltä, ja uppoudut vain omaan tekemiseesi. Koin tämän tunteen pilkkoessani haapaa ja koivua takkapuiksi. Epäilemättä Tonteri on kokenut joskus saman tilan.

Klapisavotta tyhjentää mielen. Huolet sulavat, kun kirves kalahtaa kauniisti keskelle koivupölliä. Omassa mielessä jylläävät vastoinkäymiset unohtuvat, kun kohdalle osuu hieman oksaisempi puu. Tarvitaan enemmän voimaa ja hieman tekniikkaa. Keho liikkuu. Mieli lepää. Vissy puskee otsalle.

Parin tunnin klapisavotta menee ohitse kuin huomaamatta. Mieli on levännyt ja keho on saanut päivän kuntoiluannoksen. Omakohtainen tietämys on kasvanut korvissa kohisten. Samalla takka on saanut polttoainetta tulevan talven tarpeiksi. Olettaen, että talvea enää tulee, kun kerran kesäkuussakin sataa rakeita.

Klapisavotta säästää tekijältään mindfullness-kurssin tai retriittireissun hinnan. Puutalkoiden jälkeen on hyvä jälleen palata latautuneena hektiseen internet-aikaan.

Niko Kaartinen
Kirjoittaja on Kaakon Viestinnän toimittaja.