Oikeus äkilliseen kuolemaan

YlänurkkaElämä on ihmisen parasta aikaa, kuten viihdepersoona Matti Nykänen on sanonut. Mutta kovimpia juttuja, mitä elämässä tulee vastaan, on kuolema.

Vaikka osaisi jotenkin sopeutua ajatukseen, että joskus se loppu väkisin tulee, mieltä jää painamaan pelko, tai ainakin murhe loppua edeltävästä ajasta. Se saattaa olla viikkojen tai kuukausien riutumista liikunta- ja kontaktikyvyttömänä, kipujen piinaamana tai puolitajuttomaksi tainnutettuna.

Vanheneminen ei ole pelkkää iloa pitkästä elämästä. Ennen vanhaan uunin pankolle päätynyt ukki saattoi huomata, että talon nuori väki koki hänet taakaksi, mutta nyt siitäkin huolehtii yhteiskunta. Jatkuva keskustelu eläkepommeista, huoltovastuusta ja sairaanhoidon kustannuskriisistä ahdistaa selvästi monia.

Ahdistuksen purkautuminen mielipidekirjoituksessa tai tekstiviestipalstalla eutanasialain kaipaamiseksi on mustaa huumoria.

Itse asiaa pitää lähestyä inhimillisestä, ei talouden tai kansantalouden näkökulmasta. Oikeus elämään on perustavin ihmisen perusoikeuksista.

Jos lapsen teko ei miehen ja naisen muodostamalle parille tahdo onnistua omin voimin, tarjolla on nykyisin hedelmöityshoitoa ja sijaissynnytystä ynnä muita apukeinoja. Politiikassa voidaan vakavalla naamalla puhua miehen oikeudesta synnyttää.

Pitäisi puhua enemmän myös oikeudesta elämän lopettamiseen arvokkaalla, äkillisellä tavalla epäinhimillisesti ruumista ja mieltä raastavan ”luonnollisen” prosessin sijasta.

Suomen Kuvalehden viime viikon numerossa oli laaja juttu Sveitsissä toimivista järjestöistä, jotka tarjoavat mahdollisuuden avustettuun itsemurhaan. Niiden palveluja käyttävät ihmiset, joilla on vakava, todennäköisesti tuskalliseen kuolemaan johtava sairaus.

Hoitosuhteet — niin kai voi sanoa — ovat pitkiä. Asiakas käy ennen lopullista toimenpidettä useita keskusteluja lääkärien ja muiden asiantuntijoiden kanssa. Lopputuloksena on joskus luopuminenkin alkuperäisestä aikomuksesta; helpotus tulee jo ahdistuksen käsittelystä.

Sveitsi on rikkaaksi ja vanhoilliseksi tiedetty maa. Exit-järjestötkin perivät hinnan, joka ei ole pieni, ja tuottavat vientituloja, koska palvelut houkuttelevat asiakkaita myös ulkomailta. Kyse ei kuitenkaan ole bisneksestä, vaan pikemminkin eurooppalaisen sivistyksen arvokkaasta hedelmästä.

Suomessa kuolevaa autetaan kuolemisessa, mutta vasta myöhäisessä vaiheessa. Passiivinen eutanasia, tarpeettoman hoidon lopettaminen, on sallittua. Aktiivinen eutanasia ei ole sallittua, mutta yksittäisiä tapauksia, kipulääkkeen yliannostuksia, epäilemättä tapahtuu. Kyse on lääkärin omantunnonratkaisusta ja yhteisymmärryksestä omaisten kanssa.

Itsemurhassa avustaminen ei ole kiellettyä, ja saattaa olla, että sitäkin tapahtuu, kun etiikka sallii ja yhteisymmärrys syntyy. Avoin keskustelu asian järjestämisestä säädellyksi ja hyväksytyksi ei kuitenkaan ole vuosiin edennyt. Saisi edetä. Vaikka elämä on ihmisen parasta aikaa, sen lopun ei tarvitsisi olla ylivoimaisen huono.

Markku Espo