Ylänurkka

Vihainen nainen minussa on viime aikoina nostanut päätään. Räkätauti on kestänyt jo yli kaksi viikkoa, eikä loppua näy. Muutaman päivän ”oikea sairastaminen” 38 asteen kuumeessa teki olosta vain tukalamman, kun hengitysteiden ohella meni selkä jumiin.

Petipotilaana olo oli malttamattomalle mielelleni tuskaa. Sängystä sohvalle, sohvalta sänkyyn ja takaisin. Missään ei saanut mukavaa asentoa, ja televisiosta tuli yhtä mielenkiintoisia juttuja kuin nenästäni. Kuka näitä ohjelmia keksii, ärisin. Kuinka monta kodinstailaus-, nuortumisleikki- ja ruuanlaitto-ohjelmaa maailmaan tarvitaan?

Mainostauot lietsoivat adrenaliinin huippuunsa. Koiria, joille on tietokoneanimaationa lisätty karmeat hymyilevät tekohampaat! Hiivatulehduksen kutinoissa sohvalla kiemurteleva piirroshahmo.

Ja ei kun uutta pöljyyttä ruutuun. Nainen, joka hinkkaa takapuoltaan puunrunkoa vasten samaan aikaan, kun yltiöasiallinen ääni selittää jotain peräsuoliongelmista. Siis oikeasti? Koska olette nähneet jonkun ihmisen Isossapuistossa — tai ylipäätään missään — kihnuttamassa pehvaansa koivunkylkeen?

Televisio kiinni ja kirja käteen. Ulkona paistaa aurinko. Verhot pois edestä, koska ”valohoidon” luulisi auttavan niin flunssaan kuin ärtymykseen. Turha toivo. Vihainen nainen minussa oikein räyhähtää, kun kevätaurinko tulee kylään.

Joka paikka on täynnä pölyä. Eikö ikkunoiden kuuluisi olla kirkkaat, eikä harmaanlaikukkaat?

Verhot äkkiä takaisin eteen, mutta peli on jo menetetty. Kun kodin sotkuihin kerran luo katseensa, raivonkierre on valmis. Miksi eteisen lipaston päällä on paperikasa? Täytyykö tuulikaapissa olla viidet neljäkutoset? Otetaanko kaikista ovista kahvat pois, koska sormenjäljistä päätellen niitä ei kukaan käytä?

Jumppapatja lattialle sohvan eteen. Selälleen siihen ja sääret sohvalle. Tyyny niskan taakse ja viltti ylle.

Rauhallista hengittelyä. Lihakset rentoutuvat ja mieli tyyntyy. Oikeastaan elämä on flunssaa lukuun ottamatta aika mallillaan. Vakaata hengittelyä ja vakaa mantra: minä olen voimakkaampi kuin tämä olotila.

Selkäkramppi helpottaa, kun suljen aivot ärtymykseltä ja mietin kevättä. Ulkoa kuuluu lintujen laulua, jossa ihan selvästi on jo parinhakuvibraattoa mukana.

Vihainen nainen minussa kiertyy pienelle sykkyrälle ja sujahtaa jonnekin aivopoimujen kätköihin. Siellä se on, muttei enää häiritse tätä hetkeä.

Läheltä löytyy paljon ilonaiheita ja onnenhetkiä, kun vain riisuu raivolasit silmiltä. Eräs mielenrauhapaikoistani on Mussalon luontopolku. Kunhan röörit lopullisesti rauhoittuvat, pakkaan taas kuumaa mehua ja eväitä reppuun.

Riina Holtari