Kilteissä tytöissä ei ole mitään vikaa!

Halusin pienenä olla Peppi Pitkätossu, mutta olin auttamatta enemmän Annika. Kiltti tyttö ja suorittaja, kaukana kolttosista ja rosvojahdista. Edelleenkin vältän ristiriitoja viimeiseen asti, tai ehkä paremminkin ehkäisen ne jo ennalta.

Luulen, että elämäni Annikana on ollut helpompaa kuin mitä elämäni Peppinä olisi ollut. Luultavasti myös läheisilläni on ollut helpompaa. Annika sovittelee, tekee myönnytyksiä ja haluaa, että kaikilla on mukavaa. Peppi räiskyy, raivoaa, sanoo suoraan ja olettaa, että kaikki ovat kiinnostuneita hänestä. Peppi nostaa metelin aina, eikä koskaan jousta.

Tekisitkö mieluummin töitä Pepin vai Annikan kanssa? Poikatytön vai kiltin tytön? Luultavasti useimmat vastaavat, että Annikan kanssa työskenteleminen olisi miellyttävämpää. Miksi sitten kilteistä tytöistä on tullut epähaluttuja ja epäkiinnostavia? Miksi varsinkin esimiehiltä vaaditaan teräviä kyynärpäitä, röyhkeyttä ja miehisiä ominaisuuksia?

Kilteillä tytöillä on kokonainen leegio piirteitä, joita tarvitaan hyvässä johtamisessa: sovittelukykyä, rauhallisuutta, empaattisuutta ja kykyä kuunnella. Moneen yritykseen kiltin tytön valitseminen johtajaksi toisi aivan uudenlaista, ihmisläheistä johtamiskulttuuria, joka saattaisi tehdä ihmeitä myös yhtiön tulokselle.

Liian usein tehokkaat, aikaansaavat ja kunnianhimoiset kiltit tytöt unohdetaan nurkkahuoneeseen tekemään hurjia työmääriä ilman kiitosta. Pomon paikoille nousevat ne, jotka lähettävät omalle esimiehelleen säännöllisesti listoja siitä, miksi he ansaitsevat seuraavan ylennyksen.

Seiskan poika on halutumpi kuin kympin tyttö. Rekrytoijat ihastelevat, kun mies hörähtää ”käyneensä elämänkoulua” ja ”kokeilleensa vähän kaikenlaista”. Määrätietoisesti kohti unelmaansa edennyt, itsestään huolta pitävä tyttö ei yhtäkkiä kiinnostakaan enää ketään. Kymppirivistö todistuksessa on muuttunut todistukseksi tylsyydestä, vaikka kyseisten numeroiden ansaitsemiseksi on tarvittu valtavasti itsekuria ja kunnianhimoa. Niillä kahdella ominaisuudella luulisi olevan käyttöä myös työelämässä.

On vanhempia, jotka korostavat, että eivät halua kasvattaa tyttäriään kilteiksi tytöiksi. Miksi eivät? Haluavatko he mieluummin kasvattaa heistä hyviä jätkiä, jotka uusintavat miehisen maailman sääntöjä? Eikö olisi jo aika todistaa, että nainen voi pärjätä ilman, että joutuu kasvamaan jätkäksi jätkien joukkoon?

Arkuus, oman tahdon puute ja oman mielipiteen kertomatta jättäminen eivät ole kiltteyttä, vaan tyhmyyttä. Näitä ei pidä sekoittaa.

Onneksi uusimman Trendi-lehden artikkelissa organisaatiopsykologi Lilli Sundvik totesi, että työelämässä näkyy merkkejä siitä, että kiltteys on palaamassa muotiin. Johan sen joulupukkikin on aina tiennyt: lahjat kuuluvat kilteille tytöille. Ja pojille.

Anne Rask

Kirjoittaja on Kymen Sanomien uutispäällikkö.