Kuntajohtajan paha uni

15.1.2012 4:00

YlänurkkaHenry Lindelöf, Kari Häkämies, Osmo Havuaho, Hannu Muhonen ja Antti Jämsén ovat tällä viikolla lukeneet Suomen Kuvalehtensä tavallista tarkemmin. Sisäministeri Henna Virkkunen työryhmineen laittoi Suomen kuntamaantieteen uusiksi ja omat tai viholliset vuotivat suunnitelman julkisuuteen.

Etelä-Kymenlaakson kuntapäättäjät eivät löytäneet paikallisesta karttaharjoituksesta mitään uutta, mutta se tuntui silti pahalta unelta. Suunnitelmassa Kotka, Pyhtää, Hamina, Virolahti ja Miehikkälä muodostavat yhden kunnan. Aluejako ei yllätä, koska jo etukäteen uumoiltiin sen perustuvan työssäkäyntialueisiin. Monet pyhtääläiset, virolahtelaiset ja miehikkäläläiset käyvät töissä Kotkassa ja Haminassa. Myös osa haminalaisista ja kotkalaisista ajelee 20 minuutin matkan töihin naapurikaupunkiin. Etelä-Kymenlaakso muodostaa yhtenäisen työssäkäyntialueen niille, joille töitä on tarjolla. Pyhtääläinen saattaa käydä töissä Haminassa, maksaa veronsa Pyhtäälle ja toisaalta käyttää kotkalaisten verovaroilla kustannettuja kulttuuri- ja liikuntapalveluita Kotkassa.

Uusi kuntakartta käynnisti odotetun huutokuoron. Oppositiopoliitikot ja maaseutusuomen kuntapäättäjät availivat ääntään jo syksyllä. Kuntajohtajat virittelivät kuntakapinaa ja kritisoivat kuntaliittoa siitä, ettei se aja kuntien etua. Huutelu on ollut ponnetonta. Kukaan ei ole esittänyt todellista vaihtoehtoa sille, miten palvelut voidaan järjestää nykyistä halvemmalla ilman kuntaliitoksia ja palveluverkon harventamista? Lähes kaikki ymmärtävät, että lisävelan ottaminen ratkaisee ongelman vain välillisesti.

Holtittoman rahakäytön jälkiä maksetaan nyt kaikkialla maailmassa. Viimeisen vuoden aikana useiden mahtimaiden luottoluokitusta on alennettu. Perjantaina listalle lisättiin Ranska. Standard & Poor's alensi Ranskan luottoluokituksen parhaasta kolmen A:n luokasta AA+:aan. Suomi säilyttänee euromaista kolmen A:n statuksen yhdessä Saksan, Hollannin ja Luxemburgin kanssa. Tästä kannattaa pitää kiinni. Italialainen taloudenpito ja palvelujen rahoittaminen velaksi on vastuutonta kaikkia niitä kohtaan, jotka velan joutuvat lyhentämään. Velkaa täytyy päästä lyhentämään kolmen A:n maana.

On tietenkin mahdollista että vuodettu kartta on neuvottelutaktiikkaa. Virkkunen ja kumppanit aiheuttavat ensin kuntamullistuksen vastustajille sokin, suostuvat sitten pehmentämään ehdotusta, mutta saavat lopulta läpi sellaisen kuntakartan, joka olikin tavoitteena. Tässä spekulaatiossa Etelä-Kymenlaaksoon voisi jäädä kaksi kuntaa, Kotka ja Hamina.

Eteläkymenlaaksolaiset päättäjät ovat saaneet viime vuosina hyvää neuvottelukokemusta. Hamina ja Virolahti jankkasivat liitoksesta tuloksetta vuonna 2011. Moni oli mukana synnyttämässä uutta Haminakotkan satamaa ja pohtimassa osuuskauppa Ympyrän ja Ympäristön kariutunutta fuusiota. Myös paikalliset osuuspankit yhdistävät voimansa. Pian kokemukselle on käyttöä.

Kirjoittaja on Kymen Sanomien päätoimittaja