Amerikkalainen hard rock -legenda uskoo oikeaan ajoitukseen

29.7.2011 9:22
Twisted Sister lupaa vetää Kotkassa aivan yhtä näyttävän shown kuin 1980-luvulla. Alkuaikojen tyyli on kuitenkin vakavoitunut ja meikit on pesty kasvoilta.

Perjantaina Meripäiväareenan lavalla jyllää miljoonia myynyt amerikkalaislegenda Twisted Sister. Yhtyeen vuonna 1972 perustanut kitaristi Jay Jay French uskoo, että onnettarella on tekemistä bändin saavuttaman suursuosion kanssa.

— Olimme onnekkaita, että tulimme kuuluisaksi oikeaan aikaan 1980-luvulla. Silloin ihmiset vielä ostivat levyjä ja omistivat aikaa suosikkibändilleen. Nykyään ihmiset eivät enää osta levyjä, vaan kuuntelevat netistä yhden biisin ja siirtyvät seuraavan yhtyeen pariin, pohtii Kymen Sanomille puhelinhaastattelun antanut kitaristi.

Twisted Sister esiintyy areenalla tänään perjantaina kello 22.45-00.15.