Oiva Kovanen (vasemmalla) pestautui 42-vuotiaana höyrylaivaan hiiliä lapioimaan. Kuvaaja: Antti Seppäsen arkisto

Heipä hei!

Täällä ollaan yhä edelleenkin kuten yllä näkyy. En oikein tiedä, kummasta päästä alkaisin kertomaan vaikutelmiani reissun varrelta. Jos sentään lähtisin tulemaan sieltä tännepäin. Jouduinkin heti lähdettäessä sieltä, lämmittämään, jotenka se alku ihan jäi huomaamatta. Kukourin kohdalla nousin luomaan silmäyksiä ympärilleni. Toisen kerran lähellä Kaunissaarta. Saman päivän iltana noin 10 maissa pääsimme avoveteen, ja pian se alkoi hiljalleen keinutella.

Maata ei näkynyt oikein kunnollisesti ennemmin kuin ”Köpiksen” kohdalla, jossa olimme lauantaina aamupäivällä. Kirkasta, tuulista (pohja), kylmää noin  -7 astetta. Katselin kiikarilla Köpiksen torneja saamatta kuitenkaan selvää ”Raathussenin” kellosta, auringon vuoksi.

Parin kolmen tunnin kuluttua ohitimme kapeimman salmen, ja niin läheltä Tanskan puolta, että näin Hamletin linnan omilla silmilläni. Hurrien rantaa en paljon katsellut. Joskus yöllä sivuutimme Jyllannin niemen, ja sitten aava aukesi.

Majakoita on yleensä paljon. Niitä vilkkuu  ja tuikkii ja loistaa joka puolella. Ja se aava taas hiljalleen keinutteli. Ei ollut kovaa, pari kolme poforia, eli niin kuin itse tuumin: kanoottikeli. Aallot vyöryivät laiskanlaisesti, mutta kuitenkin mitoiltaan suuren meren sellaisia.
Sainpa pienen tervehdyksenkin Pohjanmereltä. Olin näet pesuhuoneessa ja aikeissa siistiä kasvot ja kädet, kun yht’äkkiä akkunaventtiili pamahti auki, ja parinkymmenen sentin paksuinen vesisuihku syöksyi sisään.

Kerkesin väistää, mutta suihku osui pesulavuaariin ja siitä minun päälleni. Siinä sitten lätsyttelin nilkkoja myöten vedessä suolaisen veden valuessa vähän joka puolelta. Se vanha sarvipääkin kurkisti siitä samasta aukosta kysyen: Kutsuiko herra minua! Mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Sain kengät jotenkin jaloistani ja sukatkin. Pesinpä jalat ja sukatkin.

Ja vähitellen kynnettiin kohti määränpäätä, jonne saavuimme aikaisin tiistaiaamuna. Sitä ennen oli paita tullut hiestä kankeaksi ja suolasta valkeaksi ja posket kuopalle! Voi äet, kultapoika on prässissä.

Mutta nyt on taas posket pyöreet, sanovat kaverit. Silloin tuloaamuna oli lunta n. 5—6 senttiä, joka jo hiukan suli poiskin. Ajattelin viime sunnuntaina käydä tutustumassa kaupunkiin hiukan enemminkin, mutta sunnuntaisinhan aina sataa. Ja tällä kertaa oikein märkää lunta ja oikein lujasti.

Kaupunki on aika kolkko. Tämä osa satamaa ”Victoria dokka” sijaitsee vanhassa kaupunginosassa. Iltasella ovat kadut kuin parhaasta gangsterifilmistä! Hiukan heikosti valaistuja kapeine sivukujineen. Kun ei ole näyteakkunoita.

Keskikaupunki on valoisa mutta kovin pieni, vaikka asukkaita on n. 300 000. Ja kuraa eli sohjoa on asfalttikaduilla niin, että ”hyh hyh”. Kyllä ne ajaa sitä poiskin, pyhänäkin.

Nytkin istun täällä missionissa. Täällä on televisio. Se on metka vehe. Äsken katseltiin ja kuunneltiin uutiset. Samaan aikaan näytetään kuvia sieltä, mistä on uutisia. Nyt tulee näytelmä ”Day for happy”. Aivan kuin elokuvia.

Sitä ennen negru laulajatar lauloi iskelmiä, (ehkä itkelmiä). Liikkeiden akkunoissa onkin vain televisioradioita enimmäkseen. Hinnat noin 60—80 puntaa. Yleensä täällä on halvempaa kuin siellä. Etenkin vaatetavarat. Niistä ostoksia en ole vielä päässyt tekemään.

Itselleni ostin 1 punnan housut (646 markkaa). Kauppias tuli laivaan. Tähän hätään en kerro enempää. Viimeisten tietojen mukaan emme tulekaan heti sinne. Käymme ensin Tanskassa ja Norjassa ja sieltä takaisin Englantiin.

Paljon paljon terv. Oiva

Antti Seppänen
Tekijä on toimittanut sarjan Oiva Kovasen alkuperäisistä kirjeistä.

Oiva Kovanen (vasemmalla) pestautui 42-vuotiaana höyrylaivaan hiiliä lapioimaan.