Konemestarin ammatti toi vaatimattomista oloista lähtöisen olleelle Oiva Kovaselle vaurautta, arvostusta ja uuden yhteiskunnallisen aseman. Kuvaaja: Antti Seppäsen kotiarkisto

Pyykkärin ja lämmittäjän poika Oiva kilistelee nyt messissä maljoja yhteiskunnan eliitin kanssa. Self-made man ei kuitenkaan ole unohtanut miltä tuntuu elää köyhyydessä. Vuonna 1970 Oiva tekee tuttavuutta myös laivalla matkustavan nelijalkaisen ylhäisön kanssa.

”Meillä on harvinaisia matkustajia. On yksi leijona! On neljä tiikeriä! Ovat olleet kai koko kesän Linnanmäen tivolissa. Ottavat kyytiä aina Civitavechiaan saakka. Olin ulkona lähellä niiden kissaeläinten häkkejä. Josta syystä leijona murahti aika pontevasti, joka muraus sai melkein housut lepattamaan!
Minulla oli eilen illalla vieraita! Jo eilen lounaalla kapteeni vihjaili siihen suuntaan, että jos pieni iltavisiitti sopisi, johon vihjailuun toiset yhtyivät kovin pontevasti! Julkitoin, että ei ole muuta tarjottavaa kuin skottilaista whiskyä, ranskalaista konjakkia ja kotimaista votkaa. He olivat mieltä, että se ylittää huomattavasti keskitason tarjoilun.

Matkustajapariskunta on nimeltään Soravuo. Ollut kai ministerinä, tai lähetystötehtävissä? Kai tämän ”rederin” johtopäässä! Oikein mukavia. Ovat matkalla Lissaboniin.
Vaimo yhdessä ”kapteenskan” kanssa setvii asioita enemmin juorumielessä: seurapiirisemmoisia, taiteilijasemmoisia ja siihen tyyliin. Mutta minä olen itsellenikin yllätys!

Ei mennyt ihan hukkaan aikoinaan harrastukset esimerkiksi työväenopistossa. Ja jatkuvasti on kirjallisuus ollut tuntumassa kuin myös teatteri. Ei vaan tarvitse kuunnella toisten juttuja.
Rouvien silmät suorastaan pyöristyivät, kun sanoin, että tässä on merenkävijä joka käy myös oopperassa! Kerroin heille Anita Wälkistä: kuinka komea on ja kuinka tottuneesti suuren maailman malliin hän esiintyi näyttämöllä. Rouvien tyyli on enemmin tämäntapaista: ihaaana, rafineeeraava, suurenmoinen jne.

Ja ne lounaat! Nam nam! Joka päivä ”ravia” lohta! Myös lahnaa, hummeria, katkarapuja. Kyljystä ja pihviä ja ”satopriään” = veripihvi. Ja punaviiniä, valkoviiniä! Ja kahvi kaiken päälle ja V.S.O.P. konjak! Pukeutuminen oli mukavan vapaata, mutta oli toisinaan valakia paita ja solmio. Ja ehdottivat tittelit pois, eli sinun maljoja, jotka myös juotiin!
Äitee, minä koetin vasemman käden etusormella leijonan tassua! (Mutta ylhäisyys ei vilkaissut minuun päin! En minäkään pelännyt.)

Lisbossa käväisin tavaratalossa. Samasta ostin silloin kerran sen kauniin ruusuisen huivin. Kadulla oven pielessä myi nuorehko köyhännäköinen nainen Eva-nimistä lehteä. Äiti hän kai oli, koska noin 3-vuotias vaalea poika oli myöskin siinä. Onkohan sillä äiteellä milloinkaan niin paljon rahaa, että voisi mennä siihen puotiin ostoksille!
Terv. Oiva”

Antti Seppänen
Kirjoittaja on toimittanut sarjan Oiva Kovasen alkuperäisistä kirjeistä.
Sarjassa ilmestyneet osat on luettavissa Kymen Sanomien verkkosivuilla, kulttuuriosastossa.