Teatteri

Kesäheinällä nauru-hermoon

2.7.2017 4:00
Kuva: Kimmo Seppälä
Juho Purolassa on intoa, karismaakin nuorena Leinona, ja yhteispeli piikalikka Laura Keräsen (oikealla) kanssa alkaa sujua esityksen edetessä. Sinikka Rautiainen tekee rouva Schoultzina varman roolin.
Juho Purolassa on intoa, karismaakin nuorena Leinona, ja yhteispeli piikalikka Laura Keräsen (oikealla) kanssa alkaa sujua esityksen edetessä. Sinikka Rautiainen tekee rouva Schoultzina varman roolin.

Antti Hopia: Sulle nauran, neiti Kesäheinä. Ohjaus Rauli Jokelin, puvustus Saija Hämäläinen ja työryhmä, lavastus työryhmä. Rooleissa Juho Purola, Venla Nurminen, Sinikka Rautiainen, Laura Keränen, Jari Lippo, Minna Lindberg. Kantaesitys Kyminlinnan kesäteatterissa 30.6.

Sarjakuva-ammattilainen Antti Hopia tekee sen taas: pölläyttää draamakirjallisuuden kaanonin pakan sekaisin.

Antti Hopia tekee sen taas: pölläyttää draama-kirjallisuuden kaanonin pakan sekaisin.

Tällä kertaa ei sekoiteta kansannäytelmää, maailmanhistoriaa ja farssia kuten Lenin jäillä -näytelmässä, vaan nyppäisy kulttuurin ja kirjallisuuden historiaa, käsitystä taiteilijan kuolemattomuudesta ja komediaa. Tai pikemminkin farssia.

Tuloksena on joka tapauksessa melkoinen hurlumhei ajoitettuna Suomen kansallisen heräämisen herkkään huomeneen. Tuolloin ne taiteen suurmiehet, jotka nykyisin nököttävät tukevasti kansakunnan grillin yläritilällä, vielä istuivat Kämpissä pitkää iltaa — raittiusliikehän ei ollut ennättänyt vaikuttaa juomatapoihin tervehdyttävästi. Sitä, vietettiinkö loppuöitä jossakin pienen Helsingin paristasadasta bordellista, ei ole yhtä tarkasti dokumentoitu.

Runoratsunsa hurjassa kiidossa koko 47-vuotisen elämänsä pitänyt Eino Leino on päähenkilönä ajankohtainen muun muassa Panu Rajalan hiljan ilmestyneen elämäkerran Virvatuli ansiosta. Leino rakasti lemmittyjään ansiokkaasti sanoilla; monet värssyt ovat piirtyneet pysyvästi kollektiiviseen alitajuntaamme. Koska sivistynyt kansanosa janoaa totuutta Aino Kallaksen ja Eino Leinon suhteen laadusta, Leino-tutkimus pitää aiheelle omistautuneet kirjallisuudentutkijat kroonisesti kiireisinä.

Sen, pitääkö Hopian tekstiä esimerkiksi ihan älyttömänä vai harvinaislaatuisena absurdina farssina vai kirvelevänä analyysina taiteilijuudesta krapulaunen muodossa, valitkoon katsoja itse.

Minusta käsikirjoitus on taitavasti tehty. Dialogit toimivat, avautuvat tarvittaessa usealle tasolle, antavat tulkinnalle tilaa... Hopia käyttää kieltä oivaltavasti, kirjoittaa herkullisia rooleja ja luo riittävän riemukkaita raameja farssimaisille kohtauksille.

Rauli Jokelinin ohjaus on työtään rakastavan ammattilaisen näyttö. Ulkoinen muoto on mallikas, tempo ripeä. Se, mille Jokelinkaan ei voi mitään, on esiintyjäryhmän kokemus- ja taitopohjan kirjavuus. Totta kai vihreimmät ovat saaneet vahvaa tukea ulkoiseen tekemiseen, mutta sävykäs äänen käyttö ei synny yhtä nopeasti kuin selkeä replikointi, eikä sisäistynyt ilmaisu kypsy siinä ajassa, missä eleet ehtii omaksua.

Juho Purolassa on intoa, karismaakin nuorena Leinona, ja yhteispeli piikalikka Laura Keräsen kanssa alkaa sujua esityksen edetessä. Kontakti tulevan puolison Freyan (Venla Nurminen) kanssa on kuitenkin heikko. Sinikka Rautiainen tekee rouva Schoultzina varman roolin, ja Minna Lindberg on Kuolemana hyvä, jopa kepeän itseironinen. Osaava, charmikas Jari Lippo ällistyttävästi näytelmään yläkerrasta putkahtavana herra Uusitalona ansaitsee suorituksestaan räjähtävät aplodit.

|

ANNA-MAIJA JÄRVI-HERLEVI

Hyvää: Monitasoinen teksti, taitava ohjaus, heittäytymisen rohkeus.

Huonoa: Leinon runokatkelmien lausuntaan olisi voinut panostaa enemmän.

Erityistä: Tätä huumorinlajia lisää!