Soihdut, taistelusauvat ja muu tanssi-ilmaisu luovat jännittävän maagisen maailman. Kuvaaja: Pekka Kurtz

Koirien Kalevala. Mauri Kunnaksen kirjasta dramatisoinut Christian Lindroos, ruotsinkielisen dramatisoinnin suomentanut Hannu Mäkelä. Ohjaus Christian Lindroos. Lavastus Christer Lågland. Koreografi Teemu Korjuslommi. Pukusuunnittelu Taru Liippola. Valosuunnittelu ja projisoinnit Elina Romppainen. Äänisuunnittelu Kaj Günther ja Jyrki Heloaho.
Rooleissa Esa Suvilehto, Jarmo Tulonen, Antti Leskinen, Lise Holmberg, Emilia Kokko, Teemu Koskinen, Anne Niilola, Jarkko Sarjanen ja Minna Sundelin sekä susina ja koirina kahdessa ryhmässä Don Hovila, Joona Lahtinen, Seriina Schürmann, Vilma Torkkeli, Anu Kauppi, Satu Liimatta, Aleksi Skippari ja Noora Vanhala.
Kotkan kaupunginteatterin ensi-ilta 4. marraskuuta.Koirien Kalevalalla on edellytyksiä menestysesitykseksi. Mauri Kunnas loistaa lasten- ja nuortenkirjojen myyntitilastojen kärjessä, ykkössijallakin monena peräkkäisenä vuotena. Kunnaksen kirjojen näyttämösovitukset kuuluvat teattereiden suosikkeihin. Markkinointia ei siis tarvitse aloittaa satojen esteiden murtamisesta.

Christian Lindroosin sovittama ja ohjaama esitys on tyylikirjon, lajityyppien valikoiman ja jopa eri taiteenlajien iloinen sekametelisoppa.

Näyttämötarina viittoilee Kunnaksen hengessä moneen suuntaan. Se on Lönnrotin Kalevalaa, satueläinten kohellusta, koululaishuumoria ja kunnianosoitusta taideteoksille. Kissa-Lemminkäisen kissaäiti (Lise Holmberg) on melkein kuin Akseli Gallen-Kallelan maalauksesta.

Koirat tekevät koiratemppuja, lerpattavat kieltään, kapsuttavat kirppuja ja läähättävät. Se käy teoksen maailman hilpeästä esittelystä. Ilmaisu on vähän kuin horkkateatterista, ja kun koirat kuitenkin ovat ihmisten vertauskuvia, hahmot ovat jännittävän absurdeja. Mutta hilpeys ja jatkuva outous ovat nopeasti väsyttäviä keinoja, ja onneksi lerpatus laantuu ja kapsutus vähenee.

Koirien Kalevala selvittelee muun muassa Joukahaisen ja Väinämöisen kilpalaulantaa, Pohjolan ja Väinölän väen taisteluja, salaperäisen sammon mysteeriä ja Lemminkäisen kohtaloa Tuonelanjoella. Episodien sitojana on kertoja Lönnrot (Esa Suvilehto). Se, että kertoja myös kommentoi ja kinastelee hahmojensa kanssa, on tietysti yksi hauskuuden ja ehkä syvyydenkin ulottuvuus. Paikoin silti kertojan olemassaolo jähmeyttää tarinankulkua.

Upeinta esityksessä on sen visuaalisuus ja visuaalisuudessa tanssi ja valo.

Teemu Korjuslommin koreografia luo maagisen fantasiamaailman. Soihdut ja taistelusauvat ovat olennainen osa jännitystä, kauneutta ja huumoria. Jopa rytmikäs ääni muuttuu osaksi kuvaa.

Elina Romppainen loihtii valoilla taustakuvan, joka välillä hehkuu lämpöä, välillä henkii salaperäisyyttä ja välillä huokuu ankaraa kylmyyttä. Romppaisen työ on maalauksellista.

Roolihahmojen perusominaisuus on koomisuus. Emilia Kokon rooli käkättävänä Louhena on paitsi hauska ja peikkomainen mitä luultavimmin myös fyysisesti raskas.

Teatteri suosittaa esitystä kaikenikäisille 5—6-vuotiaista alkaen. Ensi-illassa oli jokunen vähän nuorempikin katsoja. Lapsia teatteriin vievien on hyvä tietää, että mukana on myös kohtauksia, jotka voivat olla pelottavia. Sitä paitsi esityksessä on sitä enemmän ammennettavaa, mitä enemmän katsojalla on elämän- ja vaikka kulttuurinkokemusta — niinhän se on aina.

Päivi Taussi