Nuori valokuvaaja ja vanhus— jolta aina kysytään sodasta — pääsevät ainakin hetkittäin lähelle toisiaan. Rooleissa ovat Noora Dadu ja Heikki Nousiainen. Kuvaaja: Heli Sorjonen

Elina Snicker: Maamme. Ohjaus Anni Ojanen. Rooleissa Noora Dadu, Esa-Matti Long, Saska Pulkkinen, Elli Castrén, Heikki Nousiainen, Niina Sillanpää ja Zoran Atanasov sekä ääninauhalla Aida ja Oliver Pirttilä. Kantaesitys Suomen Kansallisteatterin Willensaunassa 26. lokakuuta.Uusista uusin Maamme-kirja syntyy Kansallisteatteriin väliajattomana esityksenä. Väliajan tilalla on kaksi laulunumeroa, joiden aikana näyttämökuvaa muokataan uusiksi kaikkien silmien edessä. Laulut ovat pieni syrjäaskel juoneen, mutta niiden rempseä ja viihdyttävä tulkinta tiivistää Elina Snickerin näytelmän aiheen ja teeman. Näyttelijöistä koottu bändi laulaa kappaleet Kuusamo ja Olen suomalainen.

Lauluista oikein tihkuu kansallismaisemaa. Pohjantähden alla elää suomalainen. Ja silti: kumpikin on vierasta alkuperää. Sen vakuuttamiseksi, melkein alleviivaamiseksi, näyttämöltä kuuluvat myös L’italianon sanat.

Juonenkuljettaja on nuori nainen, ilmavalokuvaaja. Tekeillä on Topeliuksen ja Donnerin kirjojen työtä jatkava teos, joka kuvaa nyky-Suomea. Kaupungin ja maaseudun välimailla on viljelemättömiä peltoja, joiden reunoilla on taloja, joissa vähän joka pihalla on trampoliini. Taloissa asuu marimekkoon, maastohousuihin ja verkkareihin sonnustautuneita ihmisiä, jotka ovat samanaikaisesti sekä omiin oloihinsa ja kaipuuseensa sulkeutuneita että vähän väkinäisesti talkoisiin ja asukasyhdistyksen rientoihin osallistuvia.

Ilman muuta syväksi kysymykseksi kasvaa, keiden maa tämä oikein on. Näytelmä liittyy siihen keskusteluun, jota Suomessa on viime kuukausina käyty.

Maamme melkein parahtaa hätähuudoksi suvaitsevamman Suomen puolesta. Se ei ota kantaa, mitä kaikkea pitää kannattaa ja hyväksyä, kuka on oikeimmassa ja kuka väärimmässä. Mutta se ehdottaa, että kaikki voisivat tarkistaa asenteitaan.

Jännitteet eivät paisu hirveiksi tragedioiksi. Maamme-näytelmän ehdoton ansio on sen komediallisuus. Nauru murtaa vastarinnan ja narraa ajattelemaan. Hersyvän huumorin keinoja ovat esimerkiksi näytelmän puoliomituiset tyypit, haravakoreografia ja pelianimaatiot.

Puoliomituiset tyypit ovat sellaisia kuin ydinperheen lapsi, säilöjä ja oman elämänsä huippumalli. Ne eivät ole oikeita henkilökuvia, vaan modernien myyttien häivähdyksiä. Roolit ovat eräänlaisia teatterikuoron soololauluosuuksia.

Tosimpia ja täysimpiä henkilöhahmoja ovat Noora Dadun ilmavalokuvaaja ja Heikki Nousiaisen sotainvalidi. Myös näissä rooleissa on hauskat puolensa, mutta nuoresta naisesta ja vanhasta miehestä huokuu myös liikuttavuutta, kuten ymmällään olemista, lohtua ja halua tavoittaa toinen ihminen ja antaa hänen sanoa muutakin kuin ennalta muottiin pantuja ajatuksia.

Päivi Taussi