Väkivaltaan syyllinen on väkivallan tekijä
12.10.2011 0:00Sofi Oksasen ja Maija Kaunismaan Liian lyhyt hame -kiertue Kuusankoskitalossa 7. lokakuuta.Väkivaltaan syyllinen on aina väkivallan tekijä. Se, mitä uhri oli ennen pahoinpitelyä sanonut tai vaikka miten hän oli ennen tekoa pukeutunut, ei muuta asiaa muuksi.
Raiskaus on julma rikos, josta tekijät tuntuvat suomalaisten oikeustajun mukaan pääsevän mitättömillä rangaistuksilla ja tuomiota lieventävien omituisten perusteiden avulla. Raiskaus on julma rikos, ja jos siitä syyttää jotakuta aiheettomasti, samalla horjuttaa oikeiden syytösten uskottavuutta.
Jokaisella on oikeus omaan ruumiiseensa. Väärä hipaisukin loukkaa sitä oikeutta.
Nuo ovat kirjailija Sofi Oksasen ja säveltäjä Maija Kaunismaan kiertue-esityksen keskeistä tematiikkaa. Oksanen ja Kaunismaa julkaisivat tänä syksynä laulukirjan Liian lyhyt hame — kertomuksia keittiöstä ja samannimisen tupla-cd-levyn. He lähtivät myös kiertueelle, jossa Kaunismaa laulaa noita lauluja ja Oksanen lataa rumia faktoja.
Liian lyhyt hame on julkea, rivo, hulvaton, ronski ja satuttava esitys. Sen peruslatauksena on ristiriitojen huumori. Se yhdistää pahat kertomukset ilakoivaan musiikkiin ja rempseän lavashow’n ikäviin uutisiin. Näennäisesti estradin tapahtumat ovat absurdeja, mutta itse asiassa järjenvastaista on se, mitä tapahtuu teatterisalien ulkopuolisessa maailmassa.
Rakenteellisesti esitys vähän toistaa itseään. Alun ja lopun jännite ei ole kaikkein tiukin. Perusteita on niillekin näkemyksille, että oikeastaan esitys on — vaikka siihen myydäänkin pääsyliput — kirjan ja levyn markkinointia.
Kuusankoskitalon esityksessä musiikin tekniikka oli välillä niin vahvaa, että laulujen sanat tahtoivat hukkua. Silti yleisö innostui taputtamaan joka laulun jälkeen. Sekin vähän latisti jännitettä, teki kokonaisuudesta erillisten laulujen jatkumon.
Kansallisteatterin ohjelmistossa muuten on tuon tupla-cd:n aineistoon perustuva Kertomuksia keittiöstä -musiikkiteatteriesitys. En ole nähnyt sitä, mutta tiettävästi se on ajatuksiltaan samaa sukua kuin kiertuekin. Siellä näyttämöllä on vain Maija Kaunismaa.
Päivi Taussi
Osa tuotosta perheväkivallan vastaiseen työhön
Liian lyhyt hame –kokonaisuuden eli teatteriesityksen, kirjan ja cd-levyn tuotosta osa menee Ensi- ja turvakotien liiton perheväkivallan vastaiseen työhön.
Kuusankoskella järjestetyn esityksen yhteydessä Kymenlaakson ensi- ja turvakotiyhdistys esitteli toimintaansa.
Perheväkivaltaan liittyvien kotihälytysten määrä kasvoi jo alkuvuodesta kuudella prosentilla. Tämä on näkynyt myös Kymenlaakson ensi- ja turvakotiyhdistyksen toiminnassa; avunhakijoita on riittänyt jatkuvasti.
Kymenlaakson yhdistys tarjoaa matalan kynnyksen apua perhe- ja lähisuhdeväkivaltaan tai sen uhkaan riippumatta siitä, onko kyseessä väkivallan kokija vai tekijä.
















