Susanna Alakoski: Svinalängorna - Sikalat.
Dramatisointi Marina Meinander, Michaela Granit.
Ohjaus Michaela Granit
Lavastus Karin Lind, puvut Teija Fontell, äänimaailma Markus Fagerudd.
Rooleissa Sonja Ahlfors, Joanna Wingren, Annaleena Sipilä, Jari Nissinen, Eva Millberg, Niklas Åkerfelt. Tuotanto Wasa Teater, Blaue Frau (Suomi) ja Riksteatern, Uusi Teatteri (Ruotsi). Vierailuesitys Kotkan kaupunginteatterissa 15.4.2010.Harvoin olen havahtunut yöllä näkyihin illalla näkemästäni näytelmästä. Sikalat herätti ja valvotti.

Susanna Alakosken samannimiseen romaaniin perustuva näytelmä kertoo 1960-luvulla työsiirtolaisiksi Ruotsiin lähtevän suomalaisperheen kohtalosta. Vanhemmat ovat sodan eri tavoin vammauttamia siten kuin jokainen mistä tahansa, parhaillaankin soditusta sodasta selviytynyt on.

Suomessa arki oli hellahuonetta, ulkohuussia, Olavi Virtaa ja taskulämmintä koskenkorvaa haitarin säestyksellä. Ruotsissa odotti vastapystytetty lähiö, omat mukavuudet ja naapurit. Yhteistä — kielestä ja kansalaisuudesta riippumatta — oli viinan viemän elämän lisäksi naisen ripustaminen esiliinan nyöreistä miehen nyrkkeilysäkiksi ja lasten seisottaminen otteluiden todistajanaitiossa.

Marina Meinander ja ohjaaja Michaela Granit ovat uuttaneet Alakosken lähiösosiologian aapiseksikin sopivan teoksen tummimmista juonteista upean dramatisoinnin. Näkökulma on hätääntyneen Leenan (Sonja Ahlfors) ja vihaa uhkuvan pikku Åsen (Joanna Wingren), joiden kaiken kestävästä ystävyydestä voimistuu näytelmän ainoa toivon välähdys.

Vaikka esityksen tempo onkin kiihkeä, ilmavaksi mutta samalla temaattisesti selkeäksi kirjoitettu, hyvin tasapainotettu teksti mahdollistaa viimeistellyn ja sävykkään näyttelijäntyön. Ensemble tuntuu hengittävänkin samassa tahdissa, niin täsmällistä yhteispeli on.

Ajallinen siirtymä kolmen-neljän vuosikymmenen takaiseen lähiön arkeen on vahva ja tosi, kiitos tunnelmia joustavasti seuraavan, erinomaisesti toteutetun visualisoinnin ja tarkan puvustuksen sekä taitavasti rakennetun äänimaailman.

Entä mikä minua valvotti?

Näin mielessäni Lenan pelästyneet ja Åsen tympääntyneet silmät, kun he joutuivat todistamaan jotakin sellaista, mikä ei lasten elämään kuulu. Näin Leenan parkumassa apua verisenä lojuvan äidin vieressä, ja lääkärin piittaamattoman ilmeen hänen ilmoittaessaan koleasti, ettei toivoa juurikaan ole.

Näin Leenan elämän ainoan raittiin aikuisen Helmin (Svea Broström) hellyyden ja lämmön, sen miten hän kunnioitti lapsen tarvetta turvalliseen arkeen. Näin, miten säälittävän pieni rippunen iloa tai aitoa välittämistä riittää pitämään lapsen jaloillaan.

Sikalat on rajuudestaan huolimatta eheyttäväkin kokemus. Ehkä se ravistelee alkoholistiperheissä kasvaneiden ihmisten mielestä pois häpeää ja alemmuuden tunteita. Joku katsojista voi kiittää esityksen suomasta vertaistuesta, toinen siitä, että lähihistoriaa leimannutta elämänmuotoa käsitellään taiteen keinoin, kolmas näkee taustalla ruotsinsuomalaisen identiteetin vakiintumisen ja arvonnousun.

Ruotsin Riksteaternin vuonna 2004 alkaneen vuosittaisen Suomen-kiertueen ulottaminen Kotkaan on tärkeä kulttuuriteko. Kotkan ja Haminan seudun vanhaan kulttuuriperintöön ja identiteettiin kuuluvan ruotsinkielisyyden vaaliminen teatterissa samoin kuin kaikkinainen kansainvälinen yhteistyö on todella tervetullutta!

Anna-Maija Järvi-Herlevi