Panu Pillin näyttelemä Jussi Vares elää kovia aikoja Anjalankosken teatterissa. Kuvaaja: Pekka Niemi

Reijo Mäki: Vares. Dramatisointi: Satu Rasila. Ohjaus: Mari Kahri, puvustus: Helena Nykänen, musiikki: Iikka Kahri, lavastus, tarpeisto, maskit: Sini Junnola, videoinnit: Marko Kivioja, äänet: Tero Turkia, valaistus:Mika Niinimäki.
Rooleissa mm.:Panu Pilli, Timo Kurittu, Piitu Himanen, Antero Raanoja, Sinikka Lakka, Ari Kelin, Jaana Kurittu, Ritva Muhonen, Erkka Muhonen, Otto Pilli, Tomi Iivonen, Johanna Merimetso, Niina Hänninen, Sanna Metsälä. Ensi-ilta 19.3.2010 Anjalankosken teatterissa.Farkkuhahmoinen itsepalveluoikeuden asiamies, yksityisetsivä Jussi Vares on astunut Auran rannoilta Kymijoen partaalle —ja millä tyylillä! Anjalankoskelle Vares on pyyhkäissyt mukaansa päivänvaloon saakka venytettyjen iltojen fiilikset ja nuhjuiset kapakkakaverit, pikkutuhman Turun keskeiset nimittäjät.

Tarina kostosta ja kolmesta murhasta voi alkaa... Mutta ei sentään ihan perinteinen ryppyotsainen jännitysnäytelmä, vaan huumorilla höystetty kuultokuva väkivallasta ja huono-onnisuuden riivaamista ihmisparoista.

Reijo Mäen käsikirjoittamaan kahden stoorin näytelmään on kuormattu liuta dekkareista tuttuja surkuhupaisia tyyppejä, mikä on hyvä, ja kohdittain pitkäksi meneviä, osin huonosti rytmitettyjä repliikkejä, mikä ei ole yhtä hyvä. Turhan tuhtien repliikkien pilkkominen tai lyhentäminen olisi arvattavasti helpottanut näyttelijöiden osaa, sillä tämän produktion ainoat miinukset tulevat muutamista puheen rytmirikoista.

Kahden tasavertaisen tarinan kuljettaminen tekee näytelmän dramaturgisesti raskaaksi, mutta Mari Kahrin notkeaa, elokuvallisia leikkauksia tehokkaasti hyödyntävää ohjausta se ei pahemmin rasita.

Kahri pitää lyhyistä, tosielämän tyyliin löyhästi toisiinsa liittyvistä episodeista rakentuvan palapelin taitavasti hyppysissään ja sävyttää sen letkeänkarvaaksi kautta linjan. Hänellä on silmää Mäen tekstin itseironiselle huumorille, yksityiskohdille ja ajoitukselle. Vain lopussa jännite yllättäen löystyi, näyttelijöiltä katoasi ajatus ja repliikit ajettiin ulos niin kiireisesti, että kohtaus jäi kellumaan tyhjän päälle.

Sini Junnolan lavastus vaihtuu vaivattomasti ajassa ja paikassa — visualisointi toimii ylipäätään sulavasti. Näissä raameissa on kirjallis-journalistisesti suuntautuneen turkulaisälymystön vaivatonta vaeltaa kapakasta putkaan, Ruissalosta Hirvensaloon ja vielä Puolalanmäen kaksioonkin. Samoilla kulmilla asuneena en voinut kuin hihitellä Ari Kelinin dekkaristi Oxbackalle ja Tomi Iivosen novellikirjailija Luusalmelle, joiden olemus oli kuin parikymmentä vuotta sitten suljettujen taiteilijaravintoloiden kanta-asiakkaista uutettu.

Kaikki näyttelijät tekevät hienoa työtä, useimmat vielä haastavasti kaksois- ellei peräti kolmoisrooleissa. Timo Kuritun ronskisti karrikoitu Kyypakkaus ja tylyn kolea Arpinaama edustavat henkilögallerian ääripäitä. Väliin mahtuu mm. taposta lusinut morsio Lissu, josta Jaana Kurittu heruttelee irti huumoria isolla vaihteella, Irja Kettusen selkeän vakaa kertoja ja Antero Raanojan pettävän levollinen Gunnar Anttila sekä myös paikallisia kultakäätymafiosoja edustava Kurt Metto. Piitu Himasen poliitikko Sirkku on kyllä hemaiseva, mutta sorean kuoren takana kummitteleva traagisuus jää tavoittamatta.

Kaikkien näiden energisesti meuhkaavien, hanakasti tuoppiin tai nyrkkirautaan tarttuvien turkulaisten kantapeikkojen keskellä kulkee Panu Pillin keskittyneesti tekemä, keski-ikäisen suomalaisen miehen nuhjaantunutta mutta piilokultaista sisintä kuvastava Jussi Vares. Pilli näyttelee tarkasti ja pitää ansiokkaasti näyttämön hallussaan. Menkää ihmeessä katsomaan itse!

Anna-Maija Järvi-Herlevi