Ari Koponen Kuvaaja: kimmo seppälä

TeatteriGerard Sibleyras: Tuulta päin. Ohjaus Arimo Haltsonen. Lavastus Arimo Haltsonen ja työryhmä, puvustus Anne Hannula ja työryhmä, valot ja äänet Petri Gustafsson. Rooleissa Ari Koponen, Jari Lippo, Vesa Vanhala. Ensi-ilta Karhulan Työväennäyttämö/Kyminsuu 15.1.Kun kolmen miehen ja koiran kvartetti kohtaa toisensa päivästä toiseen hoitokodin takapihalla, miehet kohtaavat myös ensimmäisen maailmansodan - ”sen meidän sodan” - itse kuhunkin jättämät jäljet. Niitä jälkiä, ruumiin vammoja ja mielen traumoja, ei kukaan voi peittää saati kaunistella. Ei tarvitsekaan. Voi tehdä kuten Sibleyras: pistää hirtehishuumoria ranskalaisen espritin ja teräväkielisyyden sekaan, kunnes naurattaa.

Sinne usvaiselle pengermälle he asettuvat ja puhuvat mistä kulloinkin: pihakaistaleensa puolustamisesta, naisista ja itsemurhasta; unelmista, matkasta Indokiinaan, läheisten menetyksestä - ja samalla he, ”kaksi kuolevaa ja yksi häilyvä henki”, tekevät tavalla tai toisella tiliä kuolemanpelosta, vanhuuden avuttomuudesta, kätketyistä turhaumistaan ja sydäntä (meidän ja heidän) särkevistä tapahtumista.

Heidän maailmansa rajaa portti, kolme tuolia ja koiran patsas. Tai ei, ne ovat turvalliset koordinaatit. Heidän urheutensa liikuttaa meitä katsojia, se urheus jolla he yrittävät elää tästä päivästä seuraavaan oman kehon ja mielen kipujen aitaamassa ahtaudessa.

Mutta säälisimmekö heitä? Pois se meistä! Nauraahan heidän lohkaisuilleen pitää, niille ristipiston teräville ilkeyksille, karheille suorasukaisuuksille, vilpittömille ja valoisille totuuksille. Ehkä voisimme ottaa oppiakin jostain, vaikkapa sinnikkäästä unelmoinnista. Unelmat pitävät elossa varmemmin kuin hapan kyynisyys.

Sibleyrasin teksti rakentuu episodeista, joita yhdistää hyrisyttävä huumori mutta myös kolmen miehen tuttavuuden vahvistuminen kaveria ei jätetä-hengeksi.

Arimo Haltsosen ohjauksessa esityksestä kasvaa siivu elävää elämää, jossa kohtauksesta toiseen kantautuvaan yleisön naurunpyrskähtelyyn tulee myötätunnon kyynelistä oma erityinen syvyytensä. Tekstiä ei ole puhkottu ja pilkottu ja valjastettu yhteen uomaan, vaan ohjaus sallii esityksen jatkumisen katsojan mielessä; kukin meistä voi miettiä itse näytelmän loppuun.

Jari Lipon, Ari Koposen ja Vesa Vanhalan saumattomasti yhteen pelaava trio tekee ilmeikästä, ehjää työtä hairahtumatta liioitteluun tai alleviivaamiseen, vaikka ottaakin kaiken huvin irti Sibleyrasin avokätisesti tekstiin kylvämistä komediallisista repliikeistä. Totta tosiaan, nämä veikkoset ylittävät sillan kepeästi kuin kolme teinityttöä! Silti ylimmäksi nousee tinkimätön väkivallan ja sodan vastaisuus, jota jokainen kohtaus tihkuu.

Ehkäpä tämä produktio on erityinen sillä tavalla, että Tuulta päin on paitsi teatteria miehistä miehille (ja tällä en tarkoita, etteivätkö naiset nauttisi esityksestä!), mutta varsinkin ikämiehille. Kenties sen monisyinen huumori avautuu sitä uhkeampana, mitä enemmän katsojalla on ikää tai ainakin elämänkokemusta. Tämä näytelmä ei ole pelkästään hauska, hyvin tehty ja toteutettu ja sanomaltaan tärkeä. Se on myös viisas.

Karhulan Työväennäyttämön kunnianhimoisesta linjasta ohjelmiston suunnittelussa ei voi kuin onnitella!

Anna-Maija Järvi-Herlevi