Veijo Meri: Nuorempi veli. Ohjaus Arto af Hällström. Lehdistöennakko Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä 8. joulukuuta.Jo rooliluettelo vihjaa, että henkilöt ovat karikatyyrejä, jotenkin kenossa, jotenkin koomisia. Vai mitä olette mieltä: äiti, vanhuudenheikko; Pirkko, häijy tytär; Sirkka, vieno tytär; Eino, maanviljelijän hulttiopoika, Tanner, lyseolainen, tiilitehtailijan poika; ja niin edelleen?

Silti luulen, että Veijo Meren Nuorempi veli voisi olla myös mitä totisin näytelmä.

Arto af Hällströmin ohjaus kuitenkin voimistaa kummallisten ihmisten kummallisia tyyppiominaisuuksia. Henkilöt ovat rujoja, hölmöjä - ja rakastettavia. Näytelmä naurattaa, niin että pelottaa.

Nuoremman veljen kantaesitys oli Kansallisteatterissa vuonna 1970. Sen peilaa syntyaikansa maailmaa. ALAS USAT! sopii hyvin kaapin oveen huulipunalla sutattavaksi ja suttauksen muotoilu ihmettelijöille jätettäväksi, maatalous ja ylipäätään elämä Suomen maaseudulla ovat murroksessa, ja siltä, mihin on aina uskottu, pettää pohja.

Kaikilla näkyvillä viittauksillaan Kansallisteatterin Nuorempi veli kytkeytyy historiaan. Se ei todellakaan muistuttele, että nytkin eletään murrosta. Näyttämön todellisuudessa nykyaikaa on vain Eevan puhe kiekaisevine sävelkulkuineen.

Mutta tietysti näytelmän katsoo nyt elettävää aikaa vasten, minä ainakin katsoin.

Monet jäävät ahdinkonsa vangeiksi. He takertuvat siihen, mitä on ollut, ja koettavat kynsin hampain saada vähintään sen, mihin heillä on myötäsyntyinen oikeus. Vapaa on se, joka uskaltaa tehdä omat ratkaisunsa. Heikki, se nuorempi veli, uskaltaa. Hän ei vaadi menneisyydeltä mitään, kotitalosta hän ei halua viedä kuin polkupyöränsä. Nuorempi veli nojaa tulevaisuuteen, vaikkei voi tietää, kannatteleeko se häntä.

Esitys on kaunis ja ruma, absurdi ja aivan realistinen, haikea ja hauska.

Kaunista on se, että ihmiset kuitenkin piittaavat toisistaan ja jopa uskaltavat rakastaa. He tuskin osaavat muodikasta yhteisöllisyys-höpötystä, mutta he elävät toistensa ulottuvilla. Rumaa on - voi, hulvattomasti vaikka mitä! Ei tarvitse muistella kuin äitiä esittävän Terhi Panulan istumatapaa tai häijyn siskon roolissa olevan Paula Siimeksen ilmeitä, niin saa luetteloinnin hyvään alkuun. Kirjava miestenkerrasto olkoon esimerkkinä puvustuksesta, jolla luetteloa voi jatkaa.

Näytelmän visuaaliset elementit käyvät reipasta dialogia. Kristiina Sahan suunnittelema puvustus on suorastaan naturalistista, Katri Renton lavastus taas pelaa symboleilla.

Henkilöhahmoista realistisin on Heikki Pitkäsen esittämä nuorempi veli. Roolihenkilö naurattaa yleisöä vain silloin, kun hän tahallaan naurattaa muita roolihenkilöitä.

Nuorempi veli on ajatukseltaan vakavaa vakavampi, mutta vinon valon tyylilaji vain tekee siitä naurua hersyvän.

PÄIVI TAUSSI