TeatteriHeini Junkkaala: Kymmenen tikkua laudalla. Koko perheen näytelmä. Ohjaus Ilkka Laasonen, lavastus Iita Torvinen, puvut Anne Hannula, valot Paula Penttilä, äänisuunnittelu Kaj Günther, musiikki Ari Ismälä, koreografia Thomas Freundlich, taikatemput Markku Purho. Rooleissa Anna Lipponen, Antti Leskinen, Lise Holmberg, Tuulikki Kuorikoski, Henrik Hammarberg, Jarmo Tulonen, Jouni Jalarvo. Ensi-ilta Kotkan kaupunginteatteri 5.12.2009.Kun isä lomalla sulkeutuu vajaan viettämään yksin niin sanottua ”laatuaikaa perheensä kanssa”, äiti sihahtaa ne klassiset sanat, jotka pistävät Annan ja Tuukan maailman kenolleen. Tosin äidin sormet ovat niin turvonneet, että vihkisormus ei irtoa ei sitten millään, joten Anna saa aikalisän tilanteessa, joka ei - tietenkään - vois Tuukkaa vähempää kiinnostaa.

Mutta sitten tapahtuu yhtä, toista ja kolmatta, jonka ansiosta tarina palaa alkuun, etenee (yhtäkään riitaa ja ahdistusta kaihtamatta) jälleen keskelle, ja ehtii vielä päätökseenkin, joka kaikkien kelpo satujen lailla on mallia ”loppu hyvin, kaikki hyvin”. Huolimatta Annan isän teologian tohtorin taustasta perheen kohtaloon ei tartu enkeli, vaan hitusta maagisempi hahmo, Herra Parenteesi. Hän seilaa sateenvarjon varassa Annan Tyyne-mummon mummolaan, jota uhkaa äidin kyynelistä syntyvä vedenpaisumus.

Heini Junkkaalaan koko perheen (murkkuja ja isovanhempia unohtamatta!) näytelmä Kymmenen tikkua laudalla on ikäpolvensa kärkeen kuuluvan näytelmäkirjailijan taidonnäyte.

Junkkaalaa on siunattu monenmoisilla lahjoilla, kuten taidolla kirjoittaa juurevaa, poissaolevan isän ongelmaan keskittyvää draamaa moniulotteista tematiikkaa viljellen - silti rönsyilyyn harhautumatta. Dialogi on sisällöllisesti ja kielellisesti kiinni tässä ajassa, mutta tarkoitukselliset kliseet elpyvät hersyvän huumorin tykötarpeiksi. Teksti puree vanhempia arkaan paikkaan jos toiseenkin. Samalla se tavoittaa aidosti lapsen tavan kokea ja ajatella. Jämäkkä rakenne joustaa, antaa ohjaajalle riittävästi ilmaa ja tilaa tehdä - ja Kotkassa se totisesti näkyy ja tuntuu!

Ilkka Laasosen hyvin rytmitetystä ohjauksesta kasvaa elämäniloisen arjen, leikin ja tunteiden kirjon kaleidoskooppi. Huolellisesti työstetyistä elementeistä räsymattomummolaa, Ismälän osuvaa musiikkia, valoja ja ääniä myöten syntyy arjen taikaa hellivä maailma. Itse esitys oli jo ensi-illassa hämmästyttävän valmis, ehjä ja kulki sujuvassa tempossa.

Näyttelijöitä ei voi kuin kehua. Kokenut kaarti antoi Anna Lipposelle (Anna-tyttö) ja Henrik Hammarbergille (Tuukka-veli) sellaisen taustatuen, että he pääsivät näyttämään rohkeasti kykynsä ja taitonsa. Molemmat ovat raikkaita, ilmeikkäitä ja artikuloivat hyvin. Tuulikki Kuorikoski oli niin mummua, niin mummua, ettei kukaan samaan asemaan ehtinyt voinut kuin hykerrellä. Jouni Jalarvo oli kaiken kokenut, kärsinyt ja kaunasta itselleen piikikkään kilven kasvattanut naapuri Kalle. Lise Holmberg tulkitsi uupuneena hoippuvan ja perheen onnettomuutta murehtivan Tuula-äidin niin osuvasti, etten tiennyt, itkeä vaiko nauraa. Varmuuden vuoksi nauroin. Antti Leskinen on perheen isänä ja aviomiehenä juuri niin nuija kuin vastaavassa asemassa olevat useimmiten ovat. Jarmo Tulonen ties mistä ilmestyvänä Herra Parenteesina piti kutkuttavan salaperäisenä mutta silti turvallisena hahmona lankoja hyppysissään, niin että itku, hammasten kiristys ja kodin kokoinen uhka katosivat, kunhan jokainen vaihe, onnetonkin, oli eletty ja koettu.

Katsomossa oli ensi-illassa väljää. Monella onnekkaalla on siis edessään ihana teatterikokemus!

Anna-Maija Järvi-Herlevi