Zinaida Lindén: Nuorallatanssija. Novellikokoelma, 179 s. Suom. Jaana Nikula. Gummerus 2009.Venäläissyntyinen turkulaiskirjailija Zinaida Lindén kirjoittaa nasakoita kolumneja, joita olen lukenut nautiskellen ja naureskellen Hufvudstadsbladetista. Hän on myös novellisti, joka on saanut Runeberg-palkinnon vuonna 2005 romaanistaan Ennen maanjäristystä. Sen itsenäinen jatko-osa on suomennettu nimellä Kirjeitä Japanista. Lindén on lisäksi kääntänyt venäjäksi mm. Claes Anderssonia ja Kjell Westötä, Monika Fagerholmiakin.

Tänä syksynä Lindéniltä on julkaistu suomeksi nopealukuinen mutta hitaasti sulateltava novellikokoelma Nuorallatanssija.

Sen kirjallinen muoto on moitteeton, kieli kiitettävää, huumori sävykästä. Novelleja on yhteensä kymmenen, niiden tärkeimmät henkilöt venäläisiä naisia, näyttämö lähes aina Suomi ja tapahtumat arkisuudessaan ällistyttäviä. Luen - ja luen innostuneena - ymmärrän sanat, mutten käsitä, millaisia aivoituksia päähenkilöiden kuvaamien ulkoisten tapahtumien takana piilee. Silmissä hämärtää, on kuin harso häivyttäisi myös mielenliikkeiden ääriviivat.

Vuorenkuninkaan salissa -novellin minäkertoja lähtee Lappiin katsomaan revontulia, säikähtää majapaikkaansa yöpyneitä saksalaisöykkäreiden mölinää, pakenee ikkunasta hankeen ja poliisiasemalle hakemaan turvaa muttei kohtaa ymmärrystä, vaan vain kyytiä tarjoavan nuoren miehen. En ymmärrä päähenkilön ajatuskulkuja saati käytöstä, tai ylipäätään tapaa toimia.

Samanhenkisiä erilaisuudessaan ovat muidenkin novellien naiset, ja vielä kummallisempia me suomalaiset heidän tulkintoinaan. Näen meidät, mutta kulmasta, josta en olisi koskaan keksinyt ketään vilkaista - vähiten itseäni. Myönnän lukiessani, että kulttuurierot ovat totta, ja hyväksyn senkin, ettei suvaitsevaisuus ja sopeutuminen edellytä toisen kulttuurin sisäistämistä ja ymmärtämistä: kukapa meistä pystyisi tai tahtoisikaan ryhtyä minuuttaan vaihtamaan.

Lindénin teksti on siis kirjallisten ansioittensa lisäksi avartavaa, vastaa henkisen joustavuuden kuntokoulun lyhyttä oppimäärää. Kirjailija pystyy suomenruotsalaisen elämänpiirinsä terävöittämällä kaksoisvalotuksella tekemään yhtäaikaisesti näkyväksi sekä suomalaiset ja suomalaisen yhteiskunnan, sen itsestään selvät arvot, asenteet ja totutut käytännöt, että novellien venäläisten naisten ajatusmaailman.

Mikä parasta, molemmat todellisuudet kietoutuvat sovinnollisesti toisiinsa kokoelman päätösnovellissa Ofelia. Uskokaa pois, rauhanomainen rinnakkaiselo on mahdollista jopa sukulaisten, puolisoiden ja oman minän eri puolien kesken! Ja eri kansojen ja kulttuurienkin.

ANNA-MAIJA JÄRVI-HERLEVI