Opri-näytelmässä esiintyvät muiden muassa Ritva-Liisa Ripatti, Irene Peippo ja Heta-Maija Tapionlinna-Tawast. Kuvaaja: Haminan Teatteri / Petri Hiironen

TeatteriKyllikki Mäntylä: Opri. Ohjaus Jyrki Koskimies, lavastus Heidi Mustikkaniemi, puvustus Pirjo Kotkavuori-Porkka, maskit Tanja Kervinen, tekniikka Erkko Horttanainen. Rooleissa Ritva-Liisa Ripatti, Irene Peippo, Heta-Maija Tapionlinna-Tawast, Eija-Kaarina Mäkelä, Matti Kuusalo, Pentti Hannula, Sanna Koivisto, Maarit Leinonen, Emmi Sundberg, Olle Tepponen, Marko Mäkinen, Jukka Nygren, Jorma Hilska, Eija Pekkanen. Ensi-ilta Haminan Teatterissa 6.11.2009.

Kyllikki Mäntylän karjalaisnäytelmä Opri kuuluu suomalaisen teatterin perusohjelmistoon. Ja syystä: tematiikka - pakolaisuus, syrjintä, laitosvanhuuteen pakollisena liittyvä arjen köyhtyminen, ystävyys - koskettavat omakohtaisesti lähes jokaista, joka saa elää yhtä pitkään kuin vanhainkodin mummot.

Mäntylän monitasoiseksi kirjoittaman Opri-muorin kautta voi painotuksia vierittää mihin suuntaan ohjaaja kulloinkin näkee hyväksi. Koskimies on valinnut Haminan teatterin tulkinnassa ydinsanomaksi ystävyyden kehittymisen, mutta muutkin teemat tulevat esiin repliikkien kautta.

Haminan Opri on kehrätty täyteen hissunkissun-huumoria, sellaista lämmintä ja hoitavaa, joka säteilee vanhainkodin iäkkäimmille pyhitetyn ”kunniahuoneen” asukeista, olivatpa he kroonisesti kärttyjä, henkisesti läsnä lähinnä unelmiensa kotikammarissa tai vilpittömän elämäniloisia ja uteliaita. Se säteilee myös intensiivisiksi mutta miellyttävän verkkaan eteneviksi rakennetuista tapahtumista. Tästä esityksestä ovat, onneksi, tv-sarjojen nopeat leikkaukset, hätäisesti kehitellyt henkilökuvat ja nokkelat repliikit kaukana!

Koskimies tarjoaa huolellisesti harjoitettua repliikkien, eleitten ja ilmeitten yhteispeliä, jouhevaa rytmiä ja rooleihinsa hyvin valittuja tyyppejä. Kokeneemmat tekijät vetävät kokmattomammat taitavasti mukaan kohtauksiin, joten kokonaisuudesta tulee varsin tasainen.

Oprin (Ritva-Liisa Ripatti) karjalan murre soi ilmeikkäänä ja kauniinakin. Haminan Opri ei ole herkkä iloon, herkkä parkuun, eikä kovin topakkakaan, vaan pikemminkin surumielinen läpi koko näytelmän, joskin viitteitä toimeliaisuuteen tulee alkuitkujen jälkeen. Huru-ukkojen törmäilyt ja vähän liikoja lupaileva ylikonstaapeli tuovat koomista vastapainoa Oprin totisuuteen. Emmi Sundbergin piikatyttö on raikas, kuin tervetullut tuulahdus nuoruudesta ihastuttavien mutta huomionkipeiden mummeleiden ahtaassa arjessa.

Koskimiehen näytelmä jatkaa omalla tavallaan keskustelua arvokkaan vanhuuden puolesta. Levollisuudellaan ja lempeällä huumorillaan se rauhoittaa katsojaa - ei yhtään hullumpaa sekään.

ANNA-MAIJA JÄRVI-HERLEVI