John Irving: Kaikki isäni hotellit, ohjaus Johanna Freundlich, dramatisointi alkuperäisteoksesta Marko Järvikallas, visuaalinen suunnittelu Kimmo Viskari, musiikki Kalle Chydenius. Rooleissa mm. Pekka Valkeejärvi, Laura Malmivaara, Juho Milonoff, Vilma Melasniemi, Niko Saarela.
Suomen kantaesitys KOM-teatterissa 5.11.2009.Mitä saadaan, kun otetaan sisällöltään suuri perheromaani, ihan kohtuullisesti toimiva dramatisointi, kelpo ohjaus ja koiraa myöten pilke silmäkulmassa näyttelevät näyttelijät? Yksinkertainen lavastus, joka kuitenkin toimii yli kaksi ja puolituntisessa näytelmässä koko ajan ja hyvin?

Saadaan hyvää pertsaa, perusteatteria. Sellaista, jossa luotetaan tarinaan, sen hahmoihin ja näyttelijöiden kykyyn välittää tarina katsojille ilman paljettikankaita ja pyroefektejä. Juonta pystyy seuraamaan oikein hyvin kirjaa lukematonkin, eikä kirjan lukeneiden puolestaan tarvitse pettyä, näyttämöltä löytyvät Irvingin kirjan elementit ja henki. Kirjassa oleva minä, John Berry, on myös näytelmän näkijä ja kertoja.

Johanna Freundlich on ohjannut esitystä eeppiseksi kuvaelmaksi reippaasti vaihtuvine kohtauksineen. Ratkaisun voisi luulla etäännyttävän katsojaa näyttämön tapahtumista, mutta käykin päinvastoin. Yleisö on osa Berryn perheen tarinaa, yksi sen hieman todellisuudesta etääntyneistä jäsenistä. Siirtymät tunnetilasta toiseen ovat aikamoisia loikkauksia, suorastaan täyskäännöksiä tunteissa. Asian mahdollistaa huolellinen näyttelijäntyö, ilman että intensiteetti ja tunnelma järkkyy.

Ensimmäinen näytös on keskittynyt ja vapautunut. Toinen näytös ei valitettavasti ole aivan samaa luokkaa. Tuntuu kuin se kärsisi sisällön ahtamisesta liian pieneen.

Tasavahvaa työtä tekevistä näyttelijöistä on saatu aikaan uskottava Berryn perhe. Pekka Valkeejärvi ikuisesti uneksivana Wininä on mies, jota tekisi mieli taluttaa kädestä elämän pahojen aikojen ohi. Vilma Melasniemi ja Niko Saarela Frannynä ja Johnina ovat toisiaan rakastava tasavahva sisaruspari, joille toivoo kaikkea hyvää.

Frannyn kaltoin kohtelu ja koko näytelmässä oleva seksuaalinen viritys on käsitelty hyvin, juuri niin vaivattomasti kuin Berryn perheessä on tapana. Näyttämöllä nähdään myös kaksi karhua, jotka toimivat oikein hyvin ihmisten joukossa.

Kalle Chydeniusta voisi pitää yhtenä lavaste-elementtinä, niin saumattomasti hänen eri hahmonsa kuuluvat tilanteiden, paikkojen tai tunnelmien vaihtoihin siinä missä Kimmo Viskarin visualisoimien seinien siirtely.

Henry Hanikka tekee Junior Jonesin ja Freudin roolit. Kahden täysin erilaisen tyypin rakentaminen on onnistunut hyvin. Asiassa on auttanut ehkä se, että molemmat roolihahmot ovat pelastavia enkeleitä Berryn perheelle. Freudin ”omistautukaa elämälle” repliikki kuvaa hyvin koko näytelmää. Sillä sitä se on, elämälle omistautumista.

Riemastuttavimman roolityön tekee Juho Milonoff Frank Berrynä. Milonoff rakentaa hahmosta melkoisen karikatyyrin, mutta rakkaudella. Hän keikkuu mauttomuuden rajoilla, mutta lopussa kaiken hauskuuden jälkeen kykenee vielä piirtämään hahmoon inhimillisen ja uskottavan tuskan.

Hanna Espo