TeatteriKallen täti. Brandon Thomasin näytelmästä Charley´s Aunt sovittanut Matti Nieminen. Ohjaus ja lavastuksen suunnittelu Jyrki Koskimies. Tarpeisto Vilma Arvila. Puvustus Tuula Paavola. Tekniikka Raimo Mansikka. Pyhtään harrastajateatterin ensi-ilta 14.8.2009 Heinlahden nuorisoseurantalolla.

Jyrki Koskimiehellä on taito ja vainu löytää oikeat henkilöt rooleihin. Kallen tädin parasta antia ovatkin ne monet kohtaukset, joissa näyttelijät löytävät roolinsa ytimen ja tilanteet kehittyvät luontevasti ja keveästi eteenpäin.

Aleksi Länsmans ja Joachim Pajala tekevät mainiot roolit opiskelijanuorukaisina Jussina ja Kallena, jotka yrittävät sinnikkäästi kihlata Annina Tanskasen ja Anna Hjelmin esittämiä sairaanhoitajaneitokaisia. Riemukasta ja energistä työskentelyä koko nelikolta. Kuinka ihanan kohteliaasti nuoret herrat pyytävätkään lupaa suudella neitokaisia! Monta muutakin 50-lukulaista piirrettä kohtaukset kantavat mukanaan ja tarjoavat muistojen haikean matkan puolen vuosisadan taakse.

Esiliina tarvitaan nuorten salaiseen kohtaukseen, ja sellaiseksi sopii tuttu näyttelijäkaveri, josta kehkeytyy visiittinsä perunut Kallen Amerikan-täti. Tomin Pajun tätihahmo on paikoittain kutkuttavan hauska ja roisi roolityö, jossa leikitään ennakkoluuloilla ja kliseillä. Homofobiat, lesbopelot ja sm-nahkahousut vilahtelevat tiuhaan tahtiin ja ironisoivat aikansa ilmapiiriä.

Mies naisten vaatteissa jaksaa edelleen naurattaa ja käänteisesti naisenvarusteisen hahmon miehiset piirteet, kuten whiskyn kittaaminen. Peruskomiikkaa syntyy, kun katsojat tietävät enemmän kuin roolihahmot. Kallen rikasta tätiä havittelevat niin vierailulle tullut Jussin isä kuin holhottaviaan vahtiva asessorikin.

Lopuksi paikalle saapuu oikea Amerikan-täti, joka paljastuu Jussin isän nuoruuden rakkaudeksi. Asessori (Matti Paavola) sallii pienen kiristyksen jälkeen nuorten kihlauksen ja löytää kumppanikseen poikien sisäkön (Tuula Paavola). Opiskelijapojilla oma sisäkkö! Väärä tätikin voi vihdoin viimein heittää peruukkinsa nurkkaan ja kertoa totuuden naisystävälleen (Satu Mansikka): hän on näyttelijä, siis monen mielestä huijari.

Gina Drockila-Kososen Amerikan-tädissä on suuren maailman eleganssia ja tyylikkyyttä viimeistä sormenpään heilautusta myöten. Hänen vastaparinaan Urpo Vesa Jussin isänä on juureva hämäläinen, jolle hehtaarit ja sikatalous merkitsevät enemmän kuin tunteet ja rakkaus. Mutta niin vain maailmalla pärjännyt naapurikylän Salli opettaa hämäläisjurrikkaa pyytämään anteeksi ja heittäytymään small talkin saloihin. ”Teeskentely piristää ja pieni hätävalhe on aina paikallaan.”

Farssi on oikean ajoituksen ja rytmin taidetta. Useimpien kohtausten sisäinen rytmi oli ensi-illassa jo kohdallaan, mutta näytelmän kokonaisrytmissä on vielä tarkistamisen varaa. Ensimmäinen puoliaika on liian pitkä. Ennen väliaikaa uskoin jo hetken verran, että koko näytelmä esitetään yhteen pötköön.

Kohtaukset eivät kasva, kumuloidu, tihenny ja paikoin jännite herpaantuu. Rohkeammin voisi leikata ja karsia. Tiivistää. Näytelmän lopun selitykset alkavat tuntua rautalankaväännöksiltä, kun kuvio on selvinnyt jo näytelmän puolivälissä. Liekö vanhan käsikirjoituksen peruja? Silloin sovittaja olisi saanut pyyhkiä pölyt tekstistä. Ja jos ei sovittaja sitä tee, niin viimeistään ohjaaja heiluttakoon pölyhuiskaa reippaasti.

Vauhtia sinällään riittää, kun juostaan karanneen possun perässä kuin konsanaan omassa klassikossamme Tulitikkuja lainaamassa. Ja ovista kuljetaan tiuhaan tahtiin, niin kuin farssin peruslogistiikkaan kuuluu. Viittauksen ajan politiikkaan ja pörssikeinotteluun vihjaavat, että paljon ei ole maailma muuttunut vuosikymmenten aikana.

Niemisen sovitus on vuodelta 1997, mutta ei ole aiemmin testautunut näyttämöllä. Pyhtään nuorisoseura kantaesittää siis uutta versiota vanhasta näytelmästä.

Lavastus, puvustus ja rekvisiitta ovat aikaan sopivia ja atmosfääriä tukevia. 50- ja 60 luvun iskelmäkatkelmat kommentoivat kohtauksia ja helpottavat siirtymiä. Laila Kinnusen laulu on kuin musiikillinen leimasin, joka merkitsee aikansa tehokkaammin kuin mikään rekvisiitta.

Näytelmä hioutuu esityskertojen myötä. Hauskaa ja nautittavaa katsottavaa Kallen tädissä on yllin kyllin.

Sisko Nampajärvi