Perinteet murtuvat, maailma muuttuu
28.6.2009 4:00 | Päivitetty: 6.7.2009 12:16Tevje sinnittelee taas omassa arjessaan ja mittaa uuden hyväksymisen rajoja.Joseph Stein - Jerry Bock: Viulunsoittaja katolla. Ohjaus, lavastuksen suunnittelu ja koreografia Reijo Paukku. Musiikinjohto Marko Taipale, ja soittajina hänen lisäkseen Sade Nieminen ja Iina Tani. Rooleissa mm. Aarno Mansikkamäki, Maarit Leinonen, Heidi Tapio, Veera Lehtinen, Milla-Mari Pylkkänen, Ritva-Liisa Ripatti, Marko Paukkunen, Jaakko Markkanen, Roni Mänttäri ja Erkki Lindberg. Näyttämöllä kaikkiaan lähes 50 näyttelijää, laulajaa ja tanssijaa. Karhulan työväennäyttämön tuottama esitys Kyminlinnan kesäteatterissa. Ensi-ilta 26. kesäkuuta.Mitä tapahtuu Anatevkan asukkaille sen jälkeen, kun juna on vienyt heidät kaikki kauas kodistaan? Miten heidät otetaan vastaan siellä, minne he häädettyinä joutuvat, kun ”tsaari varmasti tarvitsee heidän maansa”? Onko elämälle edellytyksiä, saavatko he ystäviä, ovatko onnen pilkahdukset mahdollisia? Voivatko he enää vaalia perinteitään, niitä, jotka ovat kannatelleet heitä, ja niitä, jotka jo monen mielestä ovat kääntyneet myös vaalijoitaan vastaan? Entä miten he mukautuvat uusien asuinsijojensa tapoihin, sietävätkö he itse toisenlaisuutta?
Musikaaliklassikon merkitystä voi puntaroida kysymyksillä, jotka ajankohtaistuvat vasta teoksen viimeisten sävelten hiivuttua. Niin ikään se syöttää ajatuksia globalisaatiosta, muualla tapahtuvan vaikutuksista meihin ja muutoksen pakosta.
Viulunsoittaja katolla antaa eväitä pureskella sitä, mitä maailmassa nytkin tapahtuu. Tietysti se kertoo myös historiaan sijoittuvan tarinan, jonka taustana ovat yhteiskunnan murrokset ja jonka keskiössä ovat ihmisten rakkaudet.
Kyminlinnan kesäteatterin Viulunsoittaja luottaa perinteiden voimaan myös omassa toteutuksessaan. Reijo Paukun ohjauksessa se kulkee eteenpäin tuttuja ja turvallisia askelmerkkejä seuraten. Se ei kohahduta kummallisuuksilla eikä yllätä uudenlaisten näkökulmien korostamisella - mutta se naurattaa ja itkettää, niin kuin sen sopiikin.
Paukku on antanut reilusti tilaa hauskuudelle. Kun Aarno Mansikkamäen esittämä Tevje ja Erkki Lindbergin esittämä Lazar Wolf neuvottelevat kaupoista, kohtaus on suoraa lainaa ohi puhumisen farssista. Ritva-Liisa Ripatti on kertoimella vahvistettu puhemies Jenten vuolassanaisuuden ja tyrmäävyyden tulkki. Jaakko Markkanen Perchikin roolissa lataa poliittista julistusta, ja vaikka katsoja olisi Perchikin kanssa samaa mieltä, julistus kääntyy komiikaksi.
Silti hilpeissä ja riehakkaissa kohtauksissa on merkkejä, että muuta on tulossa. Kun kyläläiset vielä ilakoivat, taustalla, valleilla, kulkevat jo viranomaisten edustajat.
Tevje on Kyminlinnassakin kiistaton päähenkilö. Aarno Mansikkamäki on jäyhänlupsakka pohdiskelija, joka sinnittelee omassa arjessaan ja mittaa muutosten hyväksymisen rajoja. Mansikkamäki onnistuu verkkaisuuden ja nopeiden sutkautusten vuorottelussa. Näyttämön konkari on myös parhaita replikoijia.
Golden roolin tulkitsee topakasti Maarit Leinonen.
Perheen vanhimpia tyttäriä esittävät pirteästi Heidi Tapio, Veera Lehtinen ja Milla-Mari Pylkkänen. Heidi Tapiollakin on jo melkoinen näyttämökokemus, ja se näkyy: hänen koko olemuksensa säteilee, kun isä suostuu Tzeitelin ja Motel Kamzoilin liittoon.
Esittäjäjoukko ei ole tasainen. Muutamat roolit ovat hiukan kömpelöitä tulkintoja. Toisaalta, sehän tietysti kuvaa kylän rosoisuutta, ja kun suuri joukko on yhtä aikaa esillä, pienet virheet sulautuvat kylän värikkyyden aineksiksi. Silti ainakin puheen selvyyteen kannattaisi kiinnittää huomiota.
Orkesterina on kolmen hengen yhtye. Se riittää kyllä.
Itse asiassa välillä herkimmät laulut hukkuvat soittoon ja hiekassa rahiseviin rattaisiin. Musiikki on parhaimmillaan joukkokohtauslauluissa, onhan teatterilaisia vahvistettu kuorolla. Lämpimimmin taakse jäävää elämää kuvaa päätöslaulu Anatevka. Satuttavia ovat myös Tevjen Chavalev ja Hodelin Kauas rakkaasta kodistain, vaikka viimeksi mainitussakin Veera Lehtisen ääni jää vähän soittajien peittoon. Golden ja Tevjen Mua rakastatko on kaunis tulkinta, luonteva kuin arkikeskustelu.
Tanssia ryydittää Kotkan kansantanssijoiden joukko. Se, että ne, jotka eivät ole tanssijoita, liikkuvat ehkä joissakin käänteissä korostetun karheasti, sopii hyvin. Ilmaisu on lähempänä kyläläisten tapaa kuin suurien musikaalilavojen loistetta. Se on teatterin kotoista tuiketta.
PÄIVI TAUSSI















