Sinun kätesi äiti. Teatteri Avoimet Ovet. Käsikirjoitus Eero Enqvist ja Pinja Hahtola, dramatisointi Fiikka Forsman, musiikin sävellys TuaSofia, valo-, ääni- ja graafinen suunnittelu Pekka Saukkonen. Rooleissa Eero Enqvist, Pinja Hahtola ja TuaSofia. Muusikot TuaSofia, Lassi Kari ja Mikko Rajala. Ensi-ilta 5.5. Seuraavat esitykset 9.5. ja 14.5.Sinun kätesi äiti on runoista, lauluista ja dialogista koostuva pienimuotoinen esitys. Äitienpäivän perinteisten ylistysliturgioiden sijaan se tuo esiin äitiyden pimeää puolta, pelottavaa väsymystä ja yksinäisyyttä, joka mustana virtana voi viedä mukanaan.

Tekijät ovat poimineet suomalaisten naisrunoilijoiden tuotannosta hienoja tekstejä, jotka antavat äänen äidin ahdistukselle. Vastapainona vuorottelevat otteet Minna Canthin Anna-Liisasta poliisikuulustelun muodossa. Taustamateriaalina käytetyt käräjä- ja hovioikeukden kuulustelupöytäkirjat suodattuvat kokonaisuuden läpi, tuoden mieleen Markku Pääskysen romaanin Vihan päivä.

Laulaja-lauluntekijä TuaSofian folk-lauluiksi säveltämät runot hänen itsensä laulamina lisäävät surumielisyyttä tarinaan, missä äiti ei muista, missä hänen lapsensa on, ja niin, onko hänellä edes lasta? Käsiohjelmassa esitetty kysymys, miksi hyvästä äidistä tulee paha äiti, saa kyllä selityksiä, mutta tärkeämmäksi nousee sankariäiti-myytin romuttaminen ja äitiyden koko kuvan valottaminen.

Pinja Hahtola tavoittaa äidin hätäännyksen ja kivun tunnelman herkästi. On lamaannuttavaa katsoa, miten hämmentynyt ja sekaisin nuori äitiparka on, kun hänen todellisuutensa on kokonaan kadoksissa. Ja kuinka vähän aikaa on kulunut siitä, kun elämä oli naurua tähtitaivaan alla!

Aineksista olisi varmasti saanut pitemmän ja dramaattisemman tarinan, mutta esityksen luonne olisi muuttunut. Vajaan tunnin mittaisena se pysyy kiinteästi koossa, ja upeat runot saavat nautittavasti tilaa, varsinkin kun molemmat näyttelijät ovat vahvoja lausuntataiteilijoita.

Pienoisnäytelmälle nimen antanut Katri Valan runo ”Lapsi leikkii” luo tuokiokuvan äidin ja lapsen rakkautta täynnä olevasta suhteesta, vaikka ilmassa on jo uhkaa: Sinun kätesi, äiti, ovat kaksi kaunista kalaa,/ jotka leikkivät kanssani lempeästi,/ sinun äänesi, äiti,/ on sinisen tornin hopeakello,/ joka soi yli merenpohjaniityn.

Tittamari Marttisen ”On puhuttava kovaa” tuo ristriitaa: On puhuttava kovaa / että äiti kuulee. Muuten hän kääntyy selin, / näppäilee puhelintaan / ja on iloinen jonkun toisen kanssa. - - -muuten äiti ja isä eivät muista, / millainen lapsi minä olen, / he sekoittavat minut toisiin, -.

Ja kun tullaan Saila Susiluodon runoon ”Lakana hulmuaa” ei jää jäljelle montaakaan kysymystä:

Lakana hulmuaa niin kuin riekaleinen häähuntu, vuosituhantinen lukkiseitti, sillä pitsi on hiellä hiestä virkattu, reikäistä kuin kantajansa. - - - Kyllä puku kestää, kyllä rakkaus, kestää elämänmittaiset erehdykset, sormien läpi valuvat ihmiset.

Soili Hämäläinen