Purhon näytelmäpiiriä ei ehkä voi kehua teatteri-ilmaisun uudistajaksi, tärkeiden näytelmien esittäjäksi eikä edes suvereeniksi lajityyppinsä hallitsijaksi. Sitä on suitsutettava muusta.

Seuralan näyttämö tarjoaa kokonaisvaltaisen kulttuurielämyksen. Kahvi ja pulla kuuluvat niin kiinteästi teatterissakäyntiin, että tarjoilu sisältyy lipun hintaan. Esityksen yhteydessä myydään arpoja, joiden tuotto käytetään Lapjärven ja Purhon lasten urheilukoulun hyväksi (ja arvonnan seuraaminen hersyttää melkein yhtä makeat naurut kuin itse esityksenkin). Esitykset ovat odotettuja, ja tämänkin kevään näytännöistä suuri osa on loppuunmyyty jo hyvissä ajoin.

Kun näyttämöä kohtaa onnettomuus, sekin kääntyy voitoksi. Nyt näytelmän aiheena on syrjäkylän vedensaantiongelma. Sunnuntaina sama vaiva iski Seuralan vessaan. Huuhtelun saavi ja kauha -peli vain tuki näytelmän asiaa, harmittavuudestaan huolimatta kävi melkein mainostempusta.

Hannu Patamaan Kaivo on sellainen maalaiskomedia, joita yleensä pyöritetään kesäteatterissa. Se asettuu kyllä ihan kohtuullisesti sisätilanäyttämön pieniin tiloihin. Kulunut ovi huokuu syrjäkylätunnelmaa, eikä olekaan ihme, että naapuriin muuttavat pojat nyrpistelevät vanhempiensa ratkaisulle.

Vastakkaisuuksia riittää: syrjäkyläläiset ja keskustan asukkaat, EU:n säädökset ja terveen järjen käyttäminen, ihmisten välttämättömät tarpeet ja herrojen kiireet. Ajankuvaa piirtävät myös naisjutuissaan sekoilevat isokenkäiset, palvelujen priorisointi, vanhustenhuollon mahdollisuudet, tangoprinssi ja lööpinmetsästäjät.

Hannu Pasin ohjaama esitys on vähän kuin paluuta seuranäyttämötoiminnan historiaan. Useimmat roolit näytellään mahdollisimman värikkäästi. On siis rempseitä akkoja, nahjusmaisia miehiä ja virkaintoisia virkamiehiä. Suoritukset ovat kuin parodiaa itsestään.

Jos purholaiset haluaisivat kehittää näyttämöllä osaamistaan, he voisivat hiukan säätää replikointiaan. Puhe on sujuvaa ja ehdottomasti kuuluvaa, mutta lisää sävyjä esitys saisi, jos huutoa ja kailotusta olisi hiukan vähemmän. Joitakin kohtauksia kannattaisi hioa - tai sitten kömpelöintiä kasvattaa entisestään, jotta se tuntuisi todella tavoitellulta tyylikeinolta.

Mutta en ole yhtään varma, että näin pitäisi menetellä. Voi olla, että jos Haminan kansalaisopiston alainen piiri ryhtyisi oikein tavoitteelliseksi ja taiteellisesti kunnianhimoiseksi, se hukkaisi olemuksensa.

Nyt Purhon teatteri saa niin hyvälle tuulelle, että vielä kotonakin naurattaa. Sai ainakin minut.

PÄIVI TAUSSI