Taikuri, sirkustaiteen ohjaaja Tatu Tyni on luonut herkullisen kauhu-illuusion, joka vauhtiin päästyään on nautinnollista koettavaa. Ihmissusi näyttää vakuuttavasti, mitä annettavaa sirkustaiteella on teatterille.

Ihmissusi on klassinen tarina ihmisestä, jota puree susi ja joka siksi muuttuu ihmissudeksi. Lappeenrantalaiset ovat kauhuissaan, kun lähimaatilan eläimet löytyvät raadeltuina. Poliisi uskoo, että asialla on tavallinen susi.

Tynin versiossa susimutaatiota vahvistavat epäilyttävän lihatehtaan geenimanipulaatiomyrkyt, joita on dumpattu maastoon. Nuori biologi Aleksis lähtee pimeään metsään tutkimaan asiaa. Ja kenestähän tulee seuraava ihmissusi...

Tyni on onnistunut tavoitteessaan saavuttaa elokuvamainen kerrontatapa, joka etenee perinteisistä alkuteksteistä televisiouutisten kautta näyttämöllä tapahtuviksi illuusioiksi. Efektit, joissa roolihenkilöt lentävät tai häviävät yhtäkkiä ilmestyäkseen samassa tyhjästä toisella puolen näyttämöä, toimivat todella kuin taika: todellisuuden raja hämärtyy.

Äänimaailma rakentaa kauhun tunteita jymisevällä metallimusiikilla (Nightwish, Marilyn Manson, Nirvana), jonka rytmiin roolihahmojen liikehdintä ja valoefektit on synkattu. Ajoittain show lähenee tanssia.

Samuli Punkka tekee vaikuttavan roolin myrkkyjen riivaamana Aleksiksena. Oikeastaan näytelmä lähtee liikkeelle vasta kun Aleksiksen kimppuun hyökätään metsässä. Punkka esittää pakkoliikkeitä ja hermostohäiriöitä todella ihailtavan järkyttävästi. Fyysisenä suorituksena rooli on epäilemättä hyvin rasittava ja haastava.

Itse ihmissuden roolin vaatimuksia on vaikea arvioida. Peto näyttää ylivoimaisen vahvalta ja sen valtavat loikkaukset vaikuttavat täydellisen hallituilta - mutta mikä on totta, mikä taikaa? Joka tapauksessa taikuri Janne Raudaskoski on karmean hurmaava ihmissusi. Erityisesti jos pitää raskaammasta musiikista eikä luitten ja kudosten rouskuminen hampaissa kuulosta liian inhottavalta.

Vaikka käsikirjoitus hiukan ontuu alkupuolella epäolennaisen ja turhan jutustelun muodossa, on Tyni saanut mukaan paikallishuumoria lemiläisheittoineen. Poliisit ovat tietenkin vähän simppeleitä, mistä irtoaa muutama nauru. Aleksiksen ja Elenan (Sirja Sauros) surullinen rakkaustarina liikuttaa vain lievästi, sillä visuaalisesti ylivertainen kauhu jättää kaiken muun taakseen.

SOILI HÄMÄLÄINEN