Juttu kasvaa minuutti minuutilta yhä irvokkaammaksi.

Tosi-tv-ohjelman nimi on Auschwitz. Kilpailijajoukko edustaa slummeista haalittua yhteiskunnan epätoivoista ainesta, jonka tehtävänä on esittää vankeja ja vartijoita. Ruoskat raikaavat, vuoteet vavahtelevat, kamerat kuvaavat - ja kun ruutuun on välittynyt odotettavissa ollut aviorikos, kansa saa äänestää, kenelle kilpailijalle kuuluvat lapset. Viimeisessä kamppailussa äärimmilleen rääkätyt köyhät ottavat voittopotti silmissään vastaan sähköiskuja niin, että liha käryää.

Pöyristyttävääkö? Eipä niinkään. Ensinnäkin katsoja ei juurikaan näe kilpailun tapahtumia. Toiseksi katsomisohje on annettu heti alussa, kun näyttelijät ovat hytkytelleet estradille hilpeästi virnistellen, punaiset nenät päässään. Tämä Kom-teatterin Kalavale on viihdykettä!

Etäännyttävän överiä! Pilakuva nykymaailmasta, jossa julkisuus on menestys on julkisuus!

Sitä paitsi kun kansa on nähnyt Big Brotherin, eikö se ole nähnyt lähes kaiken?

Kalavale - kansalliseepos on kirjailija Arto Salmisen (1959-2005) viimeiseksi jääneestä, räävittömästä romaanista sovitettu yhtä räävitön ja mehevästi rullaava yhteiskuntasatiiri. Se kuvaa maailmaa, joka on jo osin tätä päivää ja osin painajaista ja jossa voittaja vie tasan kaiken.

Näytelmässä on nostettu painokkaaseen rooliin kalevalainen kuvasto. Idea viihdyttää alusta loppuun. Alkukuvassa näyttämöllä tuijottaa taivaisiin merkille pantavan epätoivoisin ilmein Akseli Gallen-Kallelan Lemminkäisen äiti. Sitten kuvaan astuu raikas runonlaulaja (Eeva Soivio), joka luo maanläheisellä esiintymisellään huiman ja hieman hupaisankin kontrastin sittemmin joka välissä kalahtelevalle, pakasteessa piipahtaneelle bisnespuheelle.

Arto Salmisen kirjoittamat kärjistykset ovat paisuneet tuplakärjistyksiksi. Tosi-tv-maailma on näyttämökuvaa myöten sirkusta, jossa oikeastaan kaikki ovat vuorollaan pellejä ja jonka ilmatilassa viuhuvat sarjakuvista lainatut ääniefektit.

Sirkusta johtaa viihdealan vaka vanha Väinämöinen Fisu-Hanski (Pekka Valkeejärvi), joka ikääntyy, eikä pysy perässä nykytelevision kotkotuksissa. Avuksi tulee tuotantoyhtiön tirehtööri, Seppo Ilmarisen kaltainen tuottaja Kasperi (Juho Milonoff), joka innostaa pomonsa rakentamaan kaikkien aikojen rahasammon, tämän Auschwitzin. Juontajaksi tyrkyttäytyy Fisu-Hanskin tuorein lemmikki, ongelmalähiöstä missiksi noussut, julkisuutta ja vanhemman miehen rahoja hinkuva Oona (Laura Malmivaara). Teinitytön nuotilla ulvahteleva Oona nostattaa yleisössä monet naurut.

Kalavaleen ensimmäinen puolikas etenee upean ärsyttävästi. Se antaa Arto Salmisen komealle, kikkailevalle kielelle sille kuuluvan vallan.

Tuottaja Kasperi pyörittää maailmaa ympärillään puhumalla ylihilseisiä mielipuolelan murteella, selittämällä järkyttävimmätkin visionsa parhain päin. Tässä yleisöä yskityttävässä menossa Marja Packalénin mainiosti näyttelemä kotiapulainen on puolipakollinen moraalin ääni.

Saman verroin hurjuutta tarjoavat katsaukset Oonan elämään narkkarisiskoineen (Vilma Melasniemi) ja bodaavine salarakkaineen (erinomainen Niko Saarela). Kolmikko on traaginen, aggressiivinen ja loppuun saakka täysin kehittymätön, mutta myös pahuksen aito. Niin paljon aidompi kuin tuotantoyhtiön potaskaa puhuvat automaatit.

Kun tv-show alkaa ja yleisö menettää hetkeksi otteensa Oonan ja tämän läheisten rosoiseen todellisuuteen, paljon jää puuttumaan. Hetkellistä onttoutta ei paranna se, että näytelmä ei juurikaan havainnollista tosi-tv-show?n tapahtumia.

No, kunnes on aika istahtaa sähkötuoliin. Suurimmat iskut ottaa vastaan Niko Saarelan esittämä väkivahva Herlevi, todellisuudessa hirvittävä kostaja-Kullervo.

TIINA AHO