TeatteriTennessee Williams: Lasinen eläintarha. Kouvolan teatteri. Ohjaus ja lavastus Henrik Timonen, Puvustus Anne Lehto (vier.). Rooleissa Elina Ylisuvanto (vier.), Hannele Laaksonen, Matti Laine (vier.) ja Sami Kosola. Kesto 2 h 15 min. Ensi-ilta 6.2.2009.

Wingfieldin perheessä isä on lähtenyt vuosia sitten ja äiti on jäänyt kahden lapsen kanssa. Lapset ovat jo aikuisia, mutta koska tytär Laura on rampa ja estynyt, eikä siis ole päässyt naimisiin, joutuu hänen veljensä Tom elättämään perheen jäämällä tylsään työhön kenkätehtaan varastolle.

Tennessee Williams (1911-1983) kirjoitti Lasisen eläintarhan kuvaamaan elämää Saint Louisissa 1930-luvun laman aikaan. Williamsin isä oli juoppo edustaja ja vanhempien väkivaltaiset riidat ja äidin dominoivuus johtivat yliherkän pikkusiskon mielen järkkymiseen.

Nämä omaelämakerralliset seikat Williams on siirtänyt läpimurtonäytelmäänsä, joka esitettiin ensimmäisen kerran v. 1944.

Vanhempien ja lasten välinen ymmärryksen puute, perheiden rikkoutuminen, mielenterveyden järkkyminen, köyhyys ja unelmien kariutuminen ovat teemoina edelleen ajankohtaisia.

Äiti Amanda hallitsee lastensa elämää kierolla tavalla. Ensin hän on kilttija seuraavassa hetkessä hän syyllistää ja syyttää kohtuuttomalla raivolla, jos hänen tahtonsa ei toteudu.

Amanda haaveilee nuoruudestaan "etelän kaunottarena" ja kertoo loputtomia juttuja ihailijoistaan. Amandaa esittävä Hannele Laaksonen on parhaimmillaan karjuessaan keski-ikäistä, vanhuudenpelkoista vihaansa.

Elina Ylisuvanto saa Lauran aivan konkreettisesti värisemään ja tärisemään. Kun Laura hoitaa lasisia pikkueläimiään, rinnastuu hän itse niihin riipaisevasti.

Lasieläinten maailmassa soi musiikki ja valo hohtaa kauniisti. Ylisuvannon nukkemaiset kasvot sateisen ikkunaruudun takana kiteytyvät tämän näytelmän kuvaksi.

Tom on vahvempi, mutta hän ei pääse elämään omaa elämäänsä. Hän ymmärtää Lauraa aivan eri tasolla kuin äiti, joka haluaa sukea silmänsä Lauran sairaudelta. Tomin roolissa Matti Laine rempoilee uskottavasti elämän unelmien ja velvollisuuden välillä.

Vaikeuksista huolimatta Wingfieldejä yhdistävät perhesiteet, jotka parahimmillaan tulevat esiin yhteisenä huumorina.

Tapahtumien jännite kasvaa huippuunsa, kun Tom äitinsä yllyttämänä kutsuu työkaverinsa päivälliselle. Äidin röyhkeän avoin tavoite on löytää Lauralle mies.

Katsoja odottaa tapaamisesta fiaskoa, mutta koko asia kääntyykin päälaelleen, kun Laura ja Jim sopivatkin yhteen.

Sami Kosolan Jim on suorastaan viehättävä: hän peilaa Lauran säikkyä olemusta lempeydellä ja parin välille syntyy herkkä yhteys.

Mutta onnellista loppua ei ole. Williamsin näytelmissä ihmisille voidaan antaa lyhyt mahdollisuus kohdata, ei muuta. Elämällä ei ole tarkoitusta.

SOILI HÄMÄLÄINEN