Säännölliset improvisaatioesitykset ovat Kotkan kaupunginteatterin erikoisuus. Teatterin omat näyttelijät ja vierailijat viihdyttävät yleisöä Naapuri-näyttämön illoissa monta kertaa kauden aikana.

Esitykset - ainakin impron ja stand up -komiikan liittoina - ovat olleet erityisesti nuorten suosiossa, ja usein katsomo on ollut viimeistä paikkaa myöten myyty jo kauan ennen esitystä.

Keskiviikkona teatterin viisikkoa - Antti Leskinen, Lise Holmberg, Kari Kukkonen, Jarkko Sarjanen ja Mirva Tolppanen - täydensi Sibelius-Akatemian nelikko Marttiina Roos, Sanna Heikkinen, Oskari Nokso-Koivisto ja Mikko Helenius.

Kokonaisuutta oli mainostettu oopperaimproksi, ja olennaisesti täyttä vajaammassa katsomossa olikin paljon musiikki-ihmisiä. Teatterin kanssa varmasti kilpaili samaan aikaan järjestetty Kymi Sinfoniettan konsertti. Nuorisoakaan ei ollut niin paljon suosiopuheiden illat ovat antaneet aihetta odottaa.

Oopperaimprossa ei tehty Toscan toisintoja eikä Carmenin muunnelmia. Sibeliusakatemialaisten mukanaolo ennen muuta mahdollisti sen, että musiikkiteatterin muodot olivat käytettävissä annettujen tehtävien ratkaisemiseen.

Akatemialaiset hersyttivätkin muutaman herkkupalan, jossa he pilailivat lajityypin kustannuksella. Kun Oskari Nokso-Koivisto lauloi oopperaprinssin elkein eli ylevän pateettisesti vaikkapa sitä, että "suutelin kämäistä naista, sillä oli nöyhtää navassa", ilmaisu ja sanat ovat riemukkaassa ristiriidassa. Pakko nauraa!

Improesityksen onnistumista ei tarvitse mitata naurun määrällä, sillä varmasti siinä on muitakin hyvyystekijöitä kuin hauskuus. Mutta yllättää sen pitää, sen pitää tuoda esiin jotain sellaista, mitä katsoja ei aktiivisesti arvaa.

Näin kävi. Esimerkiksi kun Kari Kukkonen ja Jarkko Sarjanen kohtasivat oopperanjohtajan ja oopperalaulajan roolissa, jopa vihjesanojen merkitys muuntui esityksen edetessä. Virtasen perheen ilta - esittäjinä sekä teatterin että Sibelius-Akatemian väkeä - sai monta tulkintaa. Niissä itse ohjautuvat näyttelijät ylsivät sellaiseen, mihin teatterintekijät eivät aina pääse perusnäytelmässä: kun yleisö jo tiesi, mistä on kyse, asian saattoi kertoa vihjeellä ja luottaa oivalluksen voimaan.

Muutama yleisön antama tehtävä kuihtui pelkäksi suorittamiseksi, niin että tarina ei edennyt eikä mitään jännitettä syntynyt. Se kuuluu improesitysten luonteeseen. Pieleenmenon mahdollisuus on siedettävä, jotta nappioivalluksille olisi tilaa,

PÄIVI TAUSSI