Naisen tahto ja tunteet

2.12.2008 4:00 | Päivitetty: 8.12.2008 11:04
Sarastuksen Kallas-esitys vie tarinankerronnan alkujuurille.

Kolmisenkymmentä ihmistä istuu puoliympyrässä. Katse harhailee pitkin seiniä ja poimii piirroksia hiihtäjästä, tytöstä, pojasta, ihmisistä. Voimakas laulu vie talviseen maisemaan, virittää odottamaan jotakin. Lumesta raskaita puita, pakkastähtiä, hiljaisuutta.

Kertoja aloittaa, ja pian hän on lumonnut meidät. Kuulemme äänet, jotka hän loihtii mieleemme. Näemme kuvat, jotka hänen sanansa synnyttävät. Olemme reessä lumisen metsän keskellä kolme lasta vällyn alla nukkumassa. Sudet lähestyvät. Yksi lapsista on heitettävä susien eteen kuin uhriksi, jotta muut pelastuisivat. Ulvonta lähestyy. Äiti tekee ratkaisunsa. Kurkkua kuristaa. Me suremme äidin mukana ja kapinoimme tilanteen mahdottomuutta vastaan.

Hiljainen laulu rauhoittaa, antaa tunteiden tasaantua, ennen kuin seuraava tarina vie mukanaan. Kuulemme kahden nuoren toteutumattomasta rakkaudesta, loukatusta ylpeydestä, ikuisesta ikävästä ja kuolinvuoteella kuulluista sanoista "Sinua minä vain olen rakastanut, Maret.", jotka sovittavat kaiken. Yksin jäänyt nainen löytää täyttymyksensä uskonnollisesta herätyksestä.

Me istumme kuin nuotiotulilla tarinan taikapiirissä, hiljaa, melkein hengittämättä. Haluamme kuulla jokaisen sanan, äänenpainojen vivahteet ja sävyt ja paljon merkitsevät tauot. Meidät on taiten valmistettu vastaanottamaan kerronnan kliimaksi, ravisuttava tarina Aalosta, metsänvartijan vaimosta, joka ei voi vastustaa susien kutsua juhannusyönä, vaan ihmissudeksi muuttuneena toteuttaa verensä viettiä.

Kertoja tulee lähemmäksi, katsoo kuuntelijoita silmästä silmään. Sitten hän siirtyy seinän viereen ja vie meidät Aalon aviovuoteeseen, josta Priidik ajaa sudenhajuisen vaimonsa pois: "Mene silmistäni, suden huora. Mene heimos huomaan!" Ja niin Aalo jättää lapsensa ja kotinsa ja katoaa metsään "niihin riemuihin, jotka eivät ihmisten ole, vaan susien, ja salatut ratki".

Pianon sävelet vyöryvät kuin susien lauma, jonka mukana Aalo jatkaa kulkuaan, kunnes Priidikin hopeinen luoti vapauttaa hänet lumouksesta ikuiseen rauhaan.

Nuotio on sammunut ja lumous haihtunut, mutta Aino Kallaksen kieli on jäänyt mieleen soimaan. Kielen rytmi ja sointi, arkaaiset sanat ja lauseet kuljettavat maailmaan, jossa nainen kamppailee kutsumuksensa ja velvollisuuksiensa, tunteidensa ja tahtonsa ristiaallokossa.

Aino Kallaksen syntymästä on kulunut 130 vuotta, ja yhä hänen tekstinsä vaikuttavat. Eila Tuomainen ja Erja Noroviita ovat vangitsevia kertojia, jotka uskaltavat luottaa Kallaksen kieleen ja hänen tekstiensä maailmoihin, jotka pinnallisesti katsottuina näyttävät kovin etäisiltä ja luutuneilta, mutta kertovat merkillisen todesti elämän mukanaan tuomista vaatimuksista, ristiriidoista ja ratkaisuista. Kuvat ovat vaihtuneet, mutta ihmisen yöpuoli, susi, ja päiväpuoli yhä kamppailevat keskenään.

Kallaksen 20-luvun tuotantoa, jossa keskeisenä on kielletyn rakkauden teema, on luettu hänen elämänsä lävitse. Taustalla häämöttävät suhde Eino Leinoon ja kamppailu oman vapauden ja luomisen tilan saamiseksi. Nainen kuuluu vain itselleen ja toteuttaa omaa luomisen daimoniaansa, on Kallaksen ajatus, joka Sudenmorsiamessa pukeutuu vanhaan hiidenmaalaiseen muodonmuutosmyyttiin. Alitajunta ohjaa ihmistä, jos sen vaatimuksia ei tunnisteta.

Tarinaillan aloittaa Sudet-novelli, jonka tulkitsee Eila Tuomainen. Erja Noroviita jatkaa Muuan rakkaustarina -novellilla, minkä jälkeen Eila Tuomainen kertoo kaksi katkelmaa romaanista Sudenmorsian. Tauno Pylkkäsen Taivainen rekiretki virittää talviseen tunnelmaan ja Pastorale rauhoittaa ensimmäisen novellin jälkeen. Jean Sibeliuksen Kuusi soi lopuksi. Leena-Kaisa Kivioja ja Anneli Väänänen musisoivat taitavasti tunnelmaa luoden ja musiikillisia hengähdystaukoja tarjoten.

Tarinoinnin lumo ei ole jäänyt vain nuotiotulille. Yhä ihmiset haluavat kuunnella elävää kerrontaa, toisen ihmisen ääntä ja kokea yhdessä pelkoa, vihaa ja rakkautta. Sarastuksen Kallas-illan ydin onkin pelkistetyssä esitystilanteessa, jonka kolme osapuolta ovat kaikki yhtä tärkeitä: kertoja, tarina ja kuulija.

SISKO NAMPAJÄRVI

Aino Kallaksen tarinoita. Kertojat Eila Tuomainen ja Erja Noroviita. Laulaja Leena-Kaisa Kivioja. Pianisti Anneli Väänänen. Valot Kalevi Laine. Tuottaja runo- ja teatteriryhmä Sarastus. Esitys galleria Uusikuvassa 26.11.2008.